Kameraseura ry 100 vuotta
Kirjoitettu 2.3.2021
Kuva: Pikipojat – Work day, Helge Heinonen, 1957
Kameraseura ry (Helsingin Kameraseura) täyttää tänä vuonna kunnioitettavat 100 vuotta. Seura perustettiin 2.3.1921. Perustajina oli 14 aktiiviharrastajaa. Sadassa vuodessa Kameraseura ry on kasvanut yli tuhannen harrastajan yhteisöksi. Lajissaan se on Suomen suurin. Seuran tarkoituksena on edistää valokuvausta ja herättää harrastusta siihen.
Jäsenilleen Kameraseura ry tarjoaa monipuolisia mahdollisuuksia kehittää taitojaan kuvaajana sekä sosiaalisen yhteisön ajatusten vaihtoon. Seurassa on toistakymmentä aktiivista kerhoa eri aihepiirien ympärillä. Usein kerhoissa on myös ulkopuolisia alan huippuja kertomassa omasta työstään sekä antamassa palautetta kerholaisten kuvista.
Kameraseura tarjoaa jäsenilleen edullisesti käyttöön valokuvausstudion, pimiön sekä mahdollisuuden tulostaa ja skannata kuvia. Seura julkaisee myös Kamera-lehteä, joka on alan johtava julkaisu Suomessa. Kameraseura järjestää kaikille avoimia kursseja niin aloittelijoille kuin konkareillekin.
Juhlavuonna on monenlaista ohjelmaa, siinä laajuudessa kuin koronapandemia suo. Maaliskuussa on Helsingin Kaapelitehtaalla Galleria Westissä Arkistojen aarteita -näyttely, johon on koottu seuralaisten kuvia vuosien varrelta. Huhtikuussa Kameraseura isännöi Suomen Kameraseurojen Liiton vuosinäyttelyä. Syksyllä on vuorossa seuran juhlanäyttely niin ikään Kaapelitehtaalla, joka keskittyy seuralaisten 2000-luvun kuviin. Suunnitteilla on myös juhlaseminaari. Yki Hytönen on koostamassa seuran historiikkia, joka tullaan julkaisemaan kirjana.
Toivotan kaikki valokuvauksesta kiinnostuneet mukaan Kameraseura ry:n toimintaan sekä juhlimaan ensimmäistä sataa vuottamme.
Helsingissä 2.3.2021
Jan Ekström
Kameraseura ry
Hallituksen puheenjohtaja