Stipendit
Kameraseura ry:n sijoituspolitiikan mukaan sijoituspääomien tuottoja käytetään jäsenten valokuvausharrastuksen edistämiseen.
Valokuvanäyttelyt ovat tärkeä osa harrastuksessa kehittymistä niin katsojan kuin näytteilleasettajan näkökulmasta. Kameraseuran näyttelystipendillä pyrimme aktivoimaan Kameraseuran omissa gallerioissa tapahtuvaa jäsenten näyttelytoimintaa ja samalla madaltamaan kynnystä jäsenen ensimmäisen oman näyttelyn järjestämiseen.
Hallitus määrittelee stipendeihin budjetoitavan rahamäärän vuosittain, ja tällä hetkellä vuosibudjetti on 2000 euroa.
Stipendi ja hakuohjeet, päivitetty 1.4.2026:
Kameraseuran näyttelystipendi
Stipendi on tarkoitettu Kameraseura ry:n jäsenille ja jäsenryhmille seuran omassa Kamera-galleriassa tai Galleria Westissä järjestettävästä valokuvanäyttelystä aiheutuviin kustannuksiin, jotka syntyisivät seuran tarjoamia palveluja hyödyntäen: digityöpisteiden tulostemaksut, studion ja pimiön tilavuokrat, seuran kehysten ja paspisten lainaaminen.
Yksittäisen stipendin myöntö on enintään 200 euroa. Hakuaika on kahdesti vuodessa tammikuun loppuun 31.1. ja elokuun loppuun 31.8. mennessä.
HAKUOHJE
Hakija voi olla joko yksittäinen Kameraseura ry:n jäsen kahden vuoden jäsenyyden jälkeen tai ryhmä jäseniä. Ryhmässä kaikkien tulee olla Kameraseura ry:n jäseniä.
Vapaamuotoisen, hyvin perustellun hakemuksen tulee sisältää
- näyttelysuunnitelma
- aikataulu
- yksilöity kustannusarvio
- mahdollinen kehysten ja paspisten lainaustarve
- ryhmähakemuksessa kaikkien ryhmän jäsenten nimet ja yhteyshenkilö
- mikäli hakijana on Kameraseuran kerho, riittää hakuvaiheessa kerhon nimi ja yhteyshenkilö. Kerhoille huomioitavaksi, että ne voivat erillisestä hakemuksesta käyttää myös omaa vuosibudjettiaan näyttelyn järjestämiseen.
Jos suunnitelmaan tulee merkittäviä muutoksia stipendin myöntämisen jälkeen, on asiasta informoitava hallitusta.
Kameraseura ry:n hallitus harkitsee kunkin hakemuksen kohdalla, toteutuuko stipendin myöntämisen edellytykset. Harkinnassa voidaan ottaa huomioon hakemuksessa esitettyjen seikkojen lisäksi esimerkiksi seuran strategia, toimintasuunnitelma tai muita painotuksia.
Hallitus harkitsee tapauskohtaisesti suhtautumisen samoille henkilöille eri vuosina myönnettäviin stipendeihin, mutta lähtökohtaisesti samalle jäsenelle myönnetään stipendi korkeintaan 3-5 vuoden välein.
RAPORTOINTI
Myöntöpäätös on voimassa korkeintaan 24 kk.
Näyttelyn valmisteluun liittyviä tilavarauksia ja tulosteita tuetaan vain stipendin myönnön ja näyttelyn päättymisen väliseltä ajalta sen jälkeen, kun näyttelyaika on vahvistettu gallerian näyttelykalenteriin.
Stipendin tuella toteutettavia tilavarauksia tehdessä tulee pyytää varauskalenteriin merkintä, että kyse on stipendivarauksesta, jolloin jäsenen ei tarvitse varausta erikseen verkkokaupassa maksaa. Samoin stipendillä tehtävistä tulosteista tulee merkitä digityöpisteen vihkoon ”stipendituloste”, jolla maksu kuittaantuu.
Kehysten ja paspisten lainauksesta tulee sopia näyttelytoimikunnan kanssa, ja niiden käyttöoikeus riippuu saatavuudesta näyttelyaikana.
Stipendin saaneen on toimitettava hallitukselle kirjallinen yhteenveto näistä stipendin alla käytetyistä tilavarauksista, tulosteista ja tarvikelainoista viimeistään kuukauden sisällä näyttelyn päättymisen jälkeen.
Mikäli kyseessä on ryhmänäyttely, tulee viimeistään raportissa ilmoittaa kaikkien ryhmänäyttelyyn osallistuneiden nimet myös kerhojen näyttelyissä.
Stipendin tuella toteutetussa näyttelyssä tulee olla nähtävillä teksti, että Kameraseura on tukenut sitä.
Seura ylläpitää luetteloa stipendin saaneista, ja myönnetyt stipendit julkaistaan toimintakertomuksessa.
Tiedustelut, hakemukset ja raportointi
Sähköpostitse:
jasenpalvelut@kameraseura.fi
Sähköpostihakemuksen otsikoksi Stipendihakemus
Postitse:
Kameraseura ry
Tallberginkatu 1 C 81
00180 Helsinki
Kuoreen maininta Stipendihakemus
