PERUUTETTU: HUHTIKUUN TEEMA – SOLVEIG WALLENIUS

HUOM! HUHTIKUUN TEEMA PERUUTETAAN KORONAVIRUSTILANTEEN VUOKSI. SEURAA KAMERASEURAN TIEDOTETTA TÄÄLTÄ:

 

ESIINTYJÄ

Solveig Wallenius on 43-vuotias Nummelalainen toimittaja ja valokuvaaja, joka tällä hetkellä työskentelee yritysviestinnässä visuaalisena sisällöntuottajana.

”Rakkaus valokuvaamiseen syntyi jo 7-vuotiaana, kun sain ensimmäisen kamerani ja lensin ensimmäisen lentoni kuvaten koko rullan menomatkalla lentokoneen ikkunasta. Edelleen joka kerta kun istun koneeseen, minussa herää se sama lapsuuden uteliaisuus uudestaan.

Viehtymys mustavalkoiseen kuvaan syntyi nuoruudessa, heti ensimmäisestä mustavalkoisesta filmirullasta.

Parikymppisenä ostin ensimmäisen järjestelmäkamerani, jossa oli myös valmiiksi mustavalkoinen kuvausasetus, joka oli välittömästi kovassa käytössä. Ihmisten kuvaamisella on aina ollut suuri merkitys elämässäni, tosin en ollut ikinä ajatellut, että se voisi myös olla osa työnkuvaani. Lasten myötä sain harjoitella niin paljon kuin vaan jaksoin ja on ihme, ettei pojilleni tullut mitään traumoja siitä. Luulen, että heidän elämänsä dokumentoinnista opin sellaisen nopean ja luonnollisen otteen kuvaamiseen. En ole tekninen tyyppi, vaan kuvaan silmilläni ja olen hyvin läsnä siinä hetkessä. Käsilaukussa kulkee edullinen järjestelmäkamera, eikä mitään muita härpäkkeitä. Kännykällä kuvaan myös paljon. Itseasiassa kännykkäni on aina ollut kuvauskalustoani arvokkaampi.

Journalistinen kuva on lähellä sydäntä ja varsinkin mustavalkoinen sellainen. Opiskelin aikuisiällä medianomiksi ja lopputyönä kuvasin partoja juuri tällä samalla nopeahkolla journalistisella otteella.” Minulle taiteellinen kuva merkitsee sitä omaa näkemystä, jonka ei tarvitse noudattaa mitään sääntöjä. Siksi varmasti olen nyt aikuisiällä innostunut uudestaan filmikuvaamisesta ja pimiötyöskentelystä. Pimiössä kun kuvia veivaa, niin siitä tulee ainakin minulle sellainen samanlainen tosi voimakas jännityksen tunne, kuin lapsena koneeseen istuessani. Että se on ihana yllätys mitä siitä syntyy.”

Solveigin partaprojektista voi lukea lisää 8/2018 Kamera-lehdestä.

 

KUVAKILPAILU

Suomen kameraseurojen liiton (SKsL) syksyn 2020 teemanäyttelyn aihe on Voima. Pidetään huhtikuun kilpailu samalla teemalla, jotta saamme hyvää harjoitusta liiton kilpailuun. Muistetaanpa siis katsella jo keväällä etsimen läpi erilaisia voimia – joko konkreettisia tai kuvitteellisia.

Kerhokilpailu toteutetaan perinteisesti ns. pöytäkilpailuna eli vedokset tuodaan kokoukseen ja asetellaan pöydälle yhtaikaa katsottavaksi. Osallistua voi enintään 3 teoksella, joista yksi voi olla kuvapari tai kuvasarja, vedoskoko poikkeuksellisesti enintään A3, jotta liiton kilpailua varten ei tarvitse teettää isompaa kuvaa. Kuvankäsittely ja muokkaus on sallittua. Katso Kameraseuran kilpailusäännöt.

Ellet pääse saapumaan kerhoiltaan, voit silti osallistua kilpailuun jättämällä vedoksesi digihuoneen eteisessä olevaan Teeman lokerikkoon. Muista merkitä vedosten taakse vasempaan yläkulmaan aihe, kuvan nimi ja oma nimesi.
Palkituista ja kunniamaininnan saaneista kuvista pyydetään lähettämään digitaalinen versio osoitteella ks.teema@gmail.com. Kuvia käytetään Kameraseuran uutisissa ja nettigalleriassa.

Tapahtumatiedot
Alkaa: 09.04.2020 - 18:00
Loppuu: 09.04.2020 - 21:00

Tapahtumapaikka
Kamera-galleria
Eerikinkatu 46
00180 Helsinki