Maaliskuun Teema

Teeman maaliskuun vieraaksi saapui Nuutti Kanerva esittelemään Punkaharju postikorteissa -projektiaan. Se käsitti vanhojen Punkaharju-aiheisten postikorttien keräämisen lisäksi korttien kuvien paikallistamisen, kuvien ajoittamisen, kuvien sisällön määrittämisen, korttien kuvaajien selvittämisen, korttityypin määrittämisen. Kanerva on pyrkinyt löytämään täsmälleen saman paikan kuin postikortissa ja kuvaamaan mahdollisuuksiensa mukaan vastaavan nykynäkymän. – Vaativinta oli korttien kuvausajan määrittäminen, mutta erilaisia arkistolähteitä vertaamalla esimerkiksi veden korkeus, puhelinlankojen määrä, teitä reunustavat kaiteet yms. muutokset maisemassa johtivat jäljille.
Postikorteista ja niitten rinnakkaisvalokuvista oli viime vuonna 40 kuvataulun kuvaparinäyttely Hotelli Punkaharjussa. Näyttely oli osa 3-vuotista Kotiseutuna kansallismaisema -projektia ja se kuului virallisen Suomi 100 -ohjelman Etelä-Savon osuuteen. Myös Suomen Metsämuseo Lustossa on ollut Kanervan postikorttien näyttely.
Lisäksi saimme nähdä Kanervan Keski-Euroopassa kuvaamia Trompe l’oil -kohteita. Termi tarkoittaa esimerkiksi rakennuksen ulko- tai sisäseinään maalattuja kaksiulotteisia kuvia, joihin on luotu hämmästyttävän todellinen kolmiulotteisuuden illuusio: tasaiseen seinään on maalattu vaikkapa ikkuna tai pylväs tai ikkuna-aukon takana siintävä maisema.
Kuvakilpailun aihe oli ”rappion estetiikka”. Illassa oli läsnä 14 kerholaista, joista kuvakilpaan osallistui 8, yhteensä oli esillä 23 kuvaa. Tuomarina toiminut Nuutti Kanerva kiinnitti valinnoissaan huomiota rappion ”asteeseen”: kauniisti patinoitunut voi olla vielä teeman mukaisesti hyvässä kunnossa. Parhaiten rappion estetiikkaa tuomari löysi seuraavista kuvista:
Vesa Jakkula: Vähän vinksahtanut (2 p.)
Juhani Visavuori: Notre Dame St. (2 p.)
Paula Lehtimäki: Siihen ne jäivät (1 p.)
Hannu Lehto: Varmaan kallis korjata (1 p.)

Katso kuvat Kameraseura/Teeman nettigalleriasta.

Tapahtumatiedot
Alkaa: 08.03.2018 - 18:00
Loppuu: 08.03.2018 - 21:00

Tapahtumapaikka
Kamera-galleria
Kaapelitehdas, Tallberginkatu 1 B, 4. krs
00180 Helsinki