Teema syyskuussa 2023

Teeman syyskuun kerhoilta oli 14.9.2023 klo 18 Kaapelitehtaalla, B-porras 4. kerros. Katso tulo-ohjeet täältä. Tapahtuma oli avoin kaikille Kameraseuran jäsenille. Jäseneksi haluava voi liittyä tästä.

ESIINTYJÄ

Teeman syyskauden avasi valokuvataiteilija TaL Kari Paajanen, jonka valokuva- ja esineteosten näyttely Leikin loppu oli avoinna Malmitalon galleriassa 26.8.2023 saakka.

Paajanen kertoi urastaan, esitteli kuviaan ja tuoretta .NONE öin päivin -valokuvakirjaansa (Musta Taide 2023). Hän myös kommentoi monipuolisesti kilpailukuviamme.

paajanen.info

 

KUVAKILPAILU

Syyskuun peruskilpailun kuvateema oli ”Lumo”. Se oli myös Suomen Kameraseurojen Liitto ry:n (SKsL) syysnäyttelyn aihe, joten saatoimme saada kaksi kärpästä yhdellä iskulla lähettämällä kuvia molempiin. Kaikki Kameraseuran jäsenet ovat automaattisesti myös liiton jäseniä.

Kuvakilpailun tuomaroivat seuran jäsenet Ritva Korte ja Jussi Jyvälahti. Esiintyjävieras valokuvataiteilija Kari Paajanen kommentoi kuvia monipuolisesti ja valitsi kolme lisäkuvaa kunniamaininnoille. Kilpailijoita oli 15 ja kuvia lähetettiin yhteensä 40. Illassa oli läsnä 16 henkilöä.

1. sija Juhani Visavuori ”Hevoset” 3 p.
2. sija Tiina Pohjanpelto ”Seitasuolla” 2 p.
3. sija Olli Philippe Lautenbacher ”La Dame du Lac” 1 p.
Kunniamaininta Vesa Jakkula ”Kultainen hetki”
Kunniamaininta Jussi Visavuori ”Langoilla”
Kunniamaininta Eija Visavuori ”Herkkyys”
Kunniamaininta Marit Henriksson ”Kaamoksen kultaa”
Kunniamaininta Pekka Saarela ”Odotus”

Katso palkitut kuvat Teeman galleriasta.

Illan vetäjinä toimivat Olli-Philippe Lautenbacher ja Paula Lehtimäki.

 

Tapahtumatiedot
Alkaa: 14.09.2023 - 18:00
Loppuu: 14.09.2023 - 21:00

Tapahtumapaikka
Kameraseuran kerhotila
Kaapelitehdas, Tallberginkatu 1 B, 4. krs
00180 Helsinki