Teema joulukuussa 2023
KUVA: Ants Vahter ”Eira”
Teeman joulukuun kerhoilta on 14.12.2023 klo 18 Kaapelitehtaalla, B-porras 4. kerros. Katso tulo-ohjeet täältä. Tapahtuma on avoin kaikille Kameraseuran jäsenille. Jäseneksi haluava voi liittyä tästä.
ESIINTYJÄ
Esiintyjävieraaksi saapuu Ants Vahter, jonka Helsinki-aiheisiin kuviin olemme saaneet tutustua Facebookissa ja Instagrammissa. Kameralehti 3/2021 julkaisi artikkelin Ants Vahterista.
Ants Vahter on virolaissyntyinen helsinkiläistynyt valokuvaaja. Koulutukseltaan hän on Viron musiikkiakatemian käynyt alttoviulisti.
Ants Vahter kertoo värikylläisten valokuviensa ja tarinoittensa kautta suhteestaan nykyhetken Helsinkiin. Hänelle mieluisimpia kuvausaiheita ovat luonto, arkkitehtuuri ja kaupunkielämä, jotka kaikki ovat Helsingissä lähekkäin.
KUVAKILPAILU
Joulukuun kuvakilpailun aihe on ”Siluetti”. Siluetti eli silhuetti on kuva, jossa esimerkiksi maisema, näkymä, esine, ihminen ym. kohde korostuu tummana voimakkaassa vastavalossa.
Kilpailuun voivat osallistua kaikki Kameraseuran jäsenet enintään kolmella digitaalisella kuvatiedostolla. Kilpailupisteet kerryttävät Vuoden kuvaaja -kilpailun pistesaldoa.
Kuvankäsittely ja manipulointi vapaa. Kuvatiedostojen suositeltava koko on noin 3840 x 2160 pikseliä. Suositeltava väriavaruus on sRGB. Kilpailussa noudatetaan Kameraseuran kilpailusääntöjä.
Anna kuvatiedostoillesi nimi (Sukunimi Etunimi – Kuvan nimi, kuvasarjassa lisää tiedostonimiin järjestysnumero) ja lähetä se viimeistään lauantaina 9.12.2023 osoitteella ks.teema@gmail.com. HUOM! Jos lähetyspäivänä ei ole tullut vastaanottokuittausta, niin kokeile lähettää WeTransferilla. Jos lähetys epäonnistuu, kuvatiedostosi koko saattaa ylittää sähköpostiohjelman enimmäiskoon. Kannattaa pienentää kuvien ”painoa” pakkaamalla hieman tai vähentämällä pikselimäärää.
KEVÄÄN 2024 AIHEET
Ehdotuksia haluamistanne aiheista toivotaan sähköpostitse tai hihasta nykäisemällä. Valitaan äänestyksellä kevääksi mielenkiintoisimmat aiheet.
VALITAAN KERHOTOIMIHENKILÖT VUODELLE 2024
Oletko kiinnostunut kerhotoiminnasta? Ilmoita halukkuudestasi Teeman vetäjätiimiin illan aikana tai etukäteen sähköpostitse.
Terveisin kerhotoimihenkilöt Olli-Philippe Lautenbacher ja Paula Lehtimäki.
Muissa kuin Teeman kilpailukuvien lähetyksissä esimerkiksi toimintaa koskevissa asioissa meihin saa yhteyden osoitteella teema@kameraseura.fi.
Tapahtumatiedot
Alkaa: 14.12.2023 - 18:00
Loppuu: 14.12.2023 - 21:00
Tapahtumapaikka
Kameraseuran kokoustila
Kaapelitehdas, Tallberginkatu 1 B, 4. krs, huone 423
00180 Helsinki