Teema joulukuussa 2021

Teeman joulukuun kerhoilta oli torstaina 9.12.2021 klo 18. Kokoonnuimme virtuaalisesti Teams-ohjelman kautta. Osallistujia oli 19 kameraseuralaista.

ESIINTYJÄ

Joulukuun vieraaksemme saapui Seppo Tuomaala.

Seppo on ollut mukana Kameraseuran toiminnassa vuodesta 2009, välillä hyvinkin aktiivisesti eri kerhojen vetäjänä ja välillä taas vähemmän aktiivisesti.

Sepon valokuvausharrastus alkoi luontokuvauksen merkeissä jo kouluaikoina. Välillä oli pitkä tauko, kunnes hän hankki ensimmäisen digijärkkärin 2008 ja alkoi osallistua Kameraseuran koulutuksiin ja toimintaan. Seppo meni mukaan legendaarisen Eero Venholan vetämiin näyttelykuvaajiin ja sai aluksi AFIAP- ja sittemmin EFIAP-arvon 2012.

Valokuvaus alkoi kiinnostaa Seppoa syvemmin ja hän aloitti valokuvaajan ammattiopinnot Torniossa 2013. Lappia-ammattiopistosta hän valmistui valokuvaajaksi 2015.

Sepon kuvausharrastus on aina aktivoitunut pitkillä ulkomaanmatkoilla, joita hän on tehnyt etenkin Etelä-Amerikkaan. Aluksi kuvaaminen oli pitkälti katukuvaamista mutta valokuvaopintojen myötä enemmänkin ns. kontaktikuvausta, jossa Seppo on syventänyt taitojaan Jaakko Heikkilän työpajoissa Armeniassa 2018 ja 2019. Kaikkiaan Sepon mielenkiinnon kohteena on ihminen ympäristössään.

Valokuvaus ja kameran kanssa kävely on Sepolle nykyään lähinnä terapiaa ja tapa irrottautua arkipäivän kiireestä. Monia valokuvausprojekteja ja matkoja olisi haaveissa mutta pandemia on laittanut suunnitelmat toistaiseksi jäähylle.

 

KUVAKILPAILU

Joulukuun kuvakilpailun teema oli Hajut ja tuoksut.

Kilpailuun voivat osallistua kaikki Kameraseuran jäsenet enintään kolmella (3) digitaalisella teoksella, joista yksi voi olla kuvapari tai kuvasarja. Kuvankäsittely ja manipulointi oli vapaa.

Teeman kuvakilpailun pisteet kerryttävät Kameraseuran vuoden kuvaaja -kilpailun pistesaldoa. Palkitut ja kunniamaininnan saaneet kuvat voit katsoa Teeman nettigalleriasta.

Joulukuun 2021 Teeman kuvakilpailuun ”Hajut ja tuoksut” osallistui 10 kuvaajaa yhteensä 26 kuvalla, jotka Seppo Tuomaala tuomaroi seuraavin tuloksin:

1. Sigbritt Näsman ”Syreenin tuoksu” (3 p.)
2. Marit Henriksson ”Lempituoksuni” (2 p.)
3. Hannu Lehto ”Juna” (1 p.)
    Eila Lassus ”Hajuton” (kunniamaninta)
    Olli Philippe Lautenbacher ”Kahvihetki Etiopiassa” (kunniamaininta)

 

VUODEN 2021 KILPAILUSIJOITUKSET

Teeman koko vuoden 2021 kuvakilpailujen parhaat pistemäärät saavuttivat seuraavat jäsenet:

1. sija Marit Henriksson
2. jaettu sija Juhani Visavuori ja Lauri Tiikasalo
3. jaettu sija Vesa Jakkula ja Tiina Pohjanpelto

Pisteitä saavutti edellisten lisäksi kaksitoista muuta kuvaajaa ja yhteensä yhdeksän kuvaajaa sai kunniamainintoja.

Onnittelut voittajille ja pisteitä saavuttaneille ja kiitos kaikille kuvillaan ja keskusteluillaan ja läsnäolollaan Teeman kerhoiltoihin osallistuneille. Lämmin kiitos myös esiintyjille, jotka päästivät meidät kurkistamaan omaan kuvalliseen maailmaansa ja joilta saimme monipuolisten kommenttien kautta uutta näkökulmaa kuvaamiseemme!

Marit Henriksson saa palkinnoksi Seppo Saveksen toimittaman upean kuvateoksen Valokuvaajahaastatteluja. Kirjan on lahjoittanut teemalainen Vesa Jakkula.

Seppo Saves: Valokuvaajahaastatteluja

 

 

Terveisin kerhotoimihenkilöt Paula Lehtimäki ja Eija Visavuori

Artikkelikuva: Seppo Tuomaala ”Nuoret lääkärit Cuencassa, Ecuadorissa

Tapahtumatiedot
Alkaa: 09.12.2021 - 18:00
Loppuu: 09.12.2021 - 21:00

Tapahtumapaikka
Etäyhteydellä virtuaalinen kokous