Teema huhtikuussa

Artikkelikuva: Solveig Wallenius

Teema 8.4.2021 klo 18. Koronapandemian vuoksi kokoonnuimme virtuaalisesti Teams-ohjelman kautta. Iltaan osallistui 21 teemalaista.

ESIINTYJÄ

Solveig Wallenius on 43-vuotias nummelalainen toimittaja ja valokuvaaja, joka tällä hetkellä työskentelee yritysviestinnässä visuaalisena sisällöntuottajana. Hänelle tärkein kuvauskalusto on silmät ja sydän.

”Rakkaus valokuvaamiseen syntyi jo 7-vuotiaana, kun sain ensimmäisen kamerani ja lensin ensimmäisen lentoni kuvaten koko rullan menomatkalla lentokoneen ikkunasta. Edelleen joka kerta kun istun koneeseen, minussa herää se sama lapsuuden uteliaisuus uudestaan.

Viehtymys mustavalkoiseen kuvaan syntyi nuoruudessa, heti ensimmäisestä mustavalkoisesta filmirullasta.

Parikymppisenä ostin ensimmäisen järjestelmäkamerani, jossa oli myös valmiiksi mustavalkoinen kuvausasetus, joka oli välittömästi kovassa käytössä. Ihmisten kuvaamisella on aina ollut suuri merkitys elämässäni, tosin en ollut ikinä ajatellut, että se voisi myös olla osa työnkuvaani. Lasten myötä sain harjoitella niin paljon kuin vaan jaksoin ja on ihme, ettei pojilleni tullut mitään traumoja siitä. Luulen, että heidän elämänsä dokumentoinnista opin sellaisen nopean ja luonnollisen otteen kuvaamiseen. En ole tekninen tyyppi, vaan kuvaan silmilläni ja olen hyvin läsnä siinä hetkessä. Käsilaukussa kulkee edullinen järjestelmäkamera, eikä mitään muita härpäkkeitä. Kännykällä kuvaan myös paljon. Itseasiassa kännykkäni on aina ollut kuvauskalustoani arvokkaampi.

Journalistinen kuva on lähellä sydäntä ja varsinkin mustavalkoinen sellainen. Opiskelin aikuisiällä medianomiksi ja lopputyönä kuvasin partoja juuri tällä samalla nopeahkolla journalistisella otteella. Minulle taiteellinen kuva merkitsee sitä omaa näkemystä, jonka ei tarvitse noudattaa mitään sääntöjä. Siksi varmasti olen nyt aikuisiällä innostunut uudestaan filmikuvaamisesta ja pimiötyöskentelystä. Pimiössä kun kuvia veivaa, niin siitä tulee ainakin minulle sellainen samanlainen tosi voimakas jännityksen tunne, kuin lapsena koneeseen istuessani. Että se on ihana yllätys mitä siitä syntyy.”

Solveigin partaprojektista voi lukea lisää 8/2018 Kamera-lehdestä.

 

KUVAKILPAILU

Huhtikuun kuvakilpailun aihe oli ”Hukassa”.

Kilpailuun voivat osallistua vain Helsingin Kameraseuran jäsenet.
Kilpailuun osallistuttiin enintään kolmella (3) digitaalisella teoksella, joista yksi voi olla kuvapari tai kuvasarja. Kuvankäsittely ja manipulointi vapaa.

Kilpailuun lähetti kuvia 12 kuvaajaa, ja kuvia oli yhteensä 33 yksittäiskuvaa, joista Solveig Wallenius valitsi voittajiksi seuraavat kuvat

  • Lauri Tiikasalo: Kuva sarjasta Onnellinen mies (2 p.)
  • Vesa Greis: Pois (1 p.)
  • Vesa Jakkula: Missä mun GPS (1 p.)
  • Eila Lassus: Kaks euroo (1 p.)
  • Juhani Visavuori: Elämän hallinta hakusessa (1 p.)
  • Eija Visavuori: Kadoksissa (kunniamaininta)

Teeman kuvakilpailun pisteet kerryttävät Kameraseuran vuoden kuvaaja -kilpailun pistesaldoa. Palkitut ja kunniamaininnan saaneet kuvat viedään Teeman nettigalleriaan.

Terveisin kerhotoimihenkilöt Paula Lehtimäki ja Eija Visavuori
Sähköposti: teema@kameraseura.fi, kilpailukuvalähetykset: ks.teema@gmail.com

Tapahtumatiedot
Alkaa: 08.04.2021 - 18:00
Loppuu: 08.04.2021 - 21:00

Tapahtumapaikka
Etäyhteydellä virtuaalinen kokous