Teema helmikuussa 2026

Artikkelikuva: Juha Huttunen

Teeman helmikuun kerhoilta oli keskiviikkona 18.2.2026 klo 18 Kaapelitehtaalla Kamera-galleriassa, B-porras 4. krs, huone 423. Tapahtuma oli avoin kaikille Kameraseuran jäsenille. Jäseneksi haluava voi liittyä tästä. Illassa läsnä 23 jäsentä. Kilpailuun osallistui 25 jäsentä, yhteensä kuvia oli 70.

ESIINTYJÄ
Helmikuun vieraamme oli Juha Huttunen.
”Olen espoolainen amatöörikuvaaja. Aiemmin kuvasin paljon merenranta- ja metsämaisemia, viimeisen yli 10 vuoden ajan enenevässä määrin ihmisiä Helsingin kaduilla.
Hämäränä vuodenaikana kuvaan epätarkkarajaisina, nimettöminä hahmoina näyttäytyviä katujen kulkijoita; näitä kuvia oli tammikuussa esillä Laterna Magicassa.”
KILPAILU

Helmikuun kilpailun aihe oli ”Tila”.

Kaikki Kameraseuran jäsenet voivat osallistua enintään kolmella (3) digitaalisella teoksella.
Kuvankäsittely ja manipulointi on sallittua, kunhan kaikki kuvan elementit ovat osallistujan itse kuvaamia ja käsittelemiä.
Kuvatiedostot jpeg-muodossa, väriavaruus sRGB. Kuvakoko enintään 3840 x 2160 pikseliä (kuvasuhde vapaa), tiedostokoko enintään 6 Mt.
Kuvat ladattiin seuran kuvaportaalin kautta viimeistään lauantaina 14.2.2026.

Tulokset, tuomarina Juha Huttunen:

1. sija – Olli Philippe Lautenbacher: Behind the Glass (3 p.)
2. sija – Jussi Jyvälahti: Space oddity (2 p.)
3. sija – Jussi Jyvälahti: Tuska (1 p.)
Jukka Hernetkoski: Rajaton (kunniamaininta)
Sari Teräväinen: Oksat (kunniamaininta)

Teeman toimihenkilöt ovat Olli-Philippe Lautenbacher, Paula Lehtimäki ja Tiina Pohjanpelto.
Kerhon toimintaa koskevissa asioissa meihin saa yhteyden osoitteella teema@kameraseura.fi.

Tapahtumatiedot
Alkaa: 18.02.2026 - 18:00
Loppuu: 18.02.2026 - 21:00

Tapahtumapaikka
Kameraseuran kerhotila
Kaapelitehdas, Tallberginkatu 1 B, 4. krs
00180 Helsinki