Galleria-ryhmä 12. 9. Björn Elmgren: Viaporin telakalta merta päin

Käymme valokuvaaja Björn Elmgrenin valokuvanäyttelyssä ”Viaporin telakalta merta päin” Suomenlinna-museossa. Elmgren kuvasi filmikameroilla Viaporin telakalla vuoden 2018 ulostelakointia Elävä Suomenlinna –tutkimushankkeelle. Näyttelyssä esitetään Elmgrenin mustavalkofilmille ottamia kuvia ulostelakoinnin vaiheista ja tunnelmista, sekä perinnelaivoihin liittyviä työkaluja ja esineitä. Museokortti käy.

Unescon maailmanperintökohde Suomenlinna on Helsingin edustalla sijaitseva merilinnoitus, jota alettiin rakentaa Ruotsin vallan aikana vuonna 1748.

Tapaamme Kauppatorilla Suomenlinnan lautan lähtöpaikalla kello 13.00. Lautta lähtee 13.15.

Ohjelmassa näyttelyn jälkeen: käydään kävelemässä, kuvaamassa ja mukavaa yhdessäoloa. Museoissa ja kirkossa voimme käydä yleisen innostuksen mukaan. Muista museoista avoinna ovat Sotamuseon maneesi ja Tulli-museo.

Kuvaamme aiheesta “Historian kosketus”. Kuvata voi myös itsenäisesti seuraavaan kokoontumiseen saakka. Mahdollisella huonolla säälläkin Suomenlinnassa riittää jännittävää kuvattavaa, esimerkiksi linnoituksen luolastoja.

Tapahtuma ja keskustelua Facebook-ryhmässämme: https://www.facebook.com/events/665746180735537

Jälkilöylyt vietämme jossakin neljästä avoinna olevasta ravintolasta tai kahvilasta.

Sään edellyttäessä voimme valita tapaamispaikalla varasuunnitelman: Käymme ensin tutustumassa Uspenskin katedraaliin, ja sen jälkeen Laterna Magican näyttelyyn: Jenni Haili ”Other I, teoksia” https://www.laterna.net/nayttelyt/other-i-teoksia

 

Tapahtumatiedot
Alkaa: 12.09.2020 - 13:00
Loppuu: 12.09.2020 - 17:00