Naturan 2024 tapaamisten muistiot

Jari Mankinen: Suovehka eli Isovehka vanhan lahonneen veneen alta, Hirvenpäänjoen suisto -Tihvetjärven rannassa

26.11.2024 Jari Mankinen / Vuoden luonto- ja ympäristökuvaajakilpailu 2024

Vuoden viimeisen Naturan esiintyjäksi saimme seuran oman kuvaajan eli Jari Mankisen. Hänen esityksenään oli ”Luontokuvia lähivuosilta”. Pääosa kuvista oli vuosilta 2022-2024.

Jarin esityksen alussa pääsimme näkemään Skotlannin jylhiä ja paikoin karuja maisemia kesäaikaan kuvattuna. Sieltä siirryimme Jarin kesämökin lähiluontoon ja samalla Jari esitteli hieman kantaa-ottavan kuvasarjan hänen kesämökkinsä ympäristöstä, jossa oltiin tehty avohakkuuta. Esityksen loppupuolella siirryttiin Lapin huikeisiin maisemiin, joiden taidokkaana tallentajana Jari on tullut vuosien varrella hyvin tutuksi. Hyvänä esiintyjänä Jarilla riitti kerrottavaa ja taustatarinoita kuvien takaa. Esityksen aikana ja sen loputtu häneltä kyseltiin vielä tarkentavia kysymyksiä ja vinkkejä, etenkin talvikuvauksesta.

Osallistujia Kaapelitehtaalla: 20 henkilöä

Vuoden luonto- ja ympäristökuvaajakilpailu 2024

Kilpailuun otti osaa 10 kuvaajaa ja kuvakilpailun tuomarina toimi Jari Mankinen.

Tulokset:

Vuoden luonto- ja ympäristökuvaaja: Vesa Jakkula kokoelmalla ”Vuoden luonto ja ympäristö” (5 p.)
Kilpailun paras yksittäinen kuva: ”Photographism” – kuvaaja Olli Philippe Lautenbacher (1 p.)

Kunniamaininta kokoelmalle: Iiris Niemi: ”Luontokimara
Kunniamaininta kokoelmalle: Marit Henriksson: ”Valosta varjoon
Kunniamaininta yksittäiselle kuvalle: Marit Henriksson: ”Vanki
Kunniamaininta yksittäiselle kuvalle: Outi Mikkonen: ”Emon kanssa ihan pellolla

Linkki kilpailussa palkittuihin kuviin

Onnittelut Vesalle ja muille kilpailussa pärjänneille. Kiitokset Jarille esityksestä ja kuvakilpailun tuomaroinnista.

22.10.2024 Jonna Wood / Hilin muistokilpailu kuvasarjoille

Jonna Wood: ”Midnight_moose”

Lokakuun Naturaan saimme vieraaksemme Jonna Woodin. Jonnan esityksenä oli ”Always on a safari, sattumuksia ja tarinoita kuvien takana”. Yksi merkittävä hetki Jonnan valokuvauksen historiassa oli, kun hän pääsi ulkomailla opiskellessaan kuvaamaan kaskelotteja niiden läheisyydessä. Kohtaaminen jättiläisten kanssa sai hänet haluamaan lisää kohtaamisia luonnonvaraisten eläinten kanssa.

Jonna asui vuosia Floridassa. Hän kertoi, että siellä isoihin petoeläimiin suhtaudutaan ihan eri tavalla kuin Suomessa. Siellä hyväksytään niiden olemassaolo ihmisten läheisyydessä, kuten esim. alligaattorien ja mustakarhujen. Suurpetojen kanssa siellä osataan tulla toimeen. Hienojen eläinkuvien kuten esimerkiksi hirvien, karhujen ja kettujen lisäksi näimme pohjoisessa kuvattuja revontulikuvia.

Jonna toimii Suomen Luonnonvalokuvaajien eettisen toimikunnan puheenjohtajana. Siitä häneltä kyseltiinkin tarkemmin itse kuvaesityksen päätyttyä. Kuten esim. miten hän suhtautuu kojukuvaukseen. Samoin Floridan eläimistöstä ja luonnosta esitettiin tarkentavia kysymyksiä.

Osallistujia Teamisin välityksellä: 17 henkilöä

Hilin muistokilpailu kuvasarjoille

Kilpailuun otti osaa 9 eri kuvaajaa 16 eri kuvasarjalla. Tuomarina toimi Jonna Wood.

Tulokset:

1. sija: Marit Henriksson kuvasarjalla ”Valokeilassa saniaiset” (3 p.)
2. sija: Ari Komulainen kuvasarjalla ”Mereltä paluu” (2 p.)
3. sija: Jari Mankinen kuvasarjalla ”Hyvä tarkoitus oli” (1 p.)

Kunniamaininta: Jari Mankinen kuvasarjalla ”Ihan liikaahan meitä meitä on

Linkki kilpailussa palkittuihin kuviin

Kiitokset kaikille kilpailuun osallistuneille ja onnittelut kisassa pärjänneille. Kiitos Jonnalle tuomaroinnista ja hyvin mielenkiintoisesta ja antoisasta kuvaesityksestä.

24.9.2024 Mia SurakkaInspiroivat tyylit” / Peruskuvakilpailu

Kuva: Mia Surakka

Syyskausi avattiin Naturassa lintukuvien kera. Niitä oli meille saapunut esittelemään Mia Surakka. Mia esityksen teemana oli ”Inspiroivat tyylit”. Mia on pitkän linjan kuvaaja, joka heittäytyi täysipäiväiseksi ammattikuvaajaksi muutamia vuosia sitten.

Linnut ovat Mian kuvausintohimon kohteita. Niitä hän voisi kuvata vaikka, kuinka paljon ja paljon hän on niitä kerennyt kuvaamaa, Norjaa ja Islantia myöten. Hänellä on oma kotkanruokintapaikka ja kelluva piilokoju, jolla pääsee hyvin lähelle vesilintuja. Inspiroivina tyyleinä nähtiin mm. pitkän suljinajan käyttö, kuinka saa pelkistetyn tumman tai vaalean taustan, tiukat rajaukset ilmeikkäistä linnuista, valopallot vedenpinnalla, vastavalo, sumu ym. Mian innostus aiheesta välittyi erinomaisesti paikalla olijoille ja he myös kyselivät Mialta tarkentavia kysymyksiä esityksen edetessä. Vaikuttava ja antoisa esitys kaiken kaikkiaan.

Osallistujia Kaapelitehtaalla: 15 henkilöä

Peruskuvakilpailu

Kilpailuun otti osaa 10 osallistujaa 30 kuvalla. Kilpailun tuomarina toimi vieraamme Mia Surakka. Mia kommentoi myös muitakin kuvia kuin vain palkittuja. Palkitut kuvat nousivat esille selkeydellään, sellaisia, joita hän voisi katsoa pidempäänkin, Mia kertoi.

Tulokset:

1. sija: Marit Henriksson: ”Viimeiset valonsäteet” (3 p.)
2. sija: Ari Komulainen: ”Haisukurjenpolvi” (2 p.)
3. sija: Ari Komulainen: ”Lähtövalmis suureen seikkailuun” (1 p.)

Kunniamaininta: Vesa Greis: ”Tuonenlehti

Linkki kilpailussa palkittuihin kuviin

Onnittelut palkituille ja kiitos kaikille kilpailuun osallistuneille. Suuret kiitokset myös vieraallemme Mia Surakalle kilpailun tuomaroinnista sekä inspiroivasta kuvaesityksestä.

23.4.2024 Pirjo LindforsSuomen Luonnonvalokuvaajat” / Kuvaparikilpailu

Pirjo Lindfors: Sumu 3

Takatalven lumimyräkästä huolimatta Kaapelitehtaalle oli saapunut mukavasti porukkaa seuraamaan vieraamme Pirjo Lindforsin esitystä ”Suomen Luonnonvalokuvaajista” sekä koostetta hänen omista kuvistaan.

Pirjo on Suomen Luonnonvalokuvaajien puheenjohtaja. Hän kertoi yhdistyksen toiminnasta ja erityisesti Vuoden Luontokuvakilpailusta. Tuo kilpailu on edelleen erittäin suosittu. Samoin puhetta tuli luontokuvaajien eettisistä ohjeista ja siitä, että luontoa tulisi kuvata aina luonnon etu edellä. Siitä on tärkeää puhua, koska jotkut kuvaajat ottavat kuvia hinnalla millä hyvänsä, että saisivat mahdollisimman vaikuttavan kuvan kohteesta välittämättä.

Pirjon esityksen loppupuoli koostui hänen viime ja tänä vuonna ottamista kuvistaan. Hän kävi viime kesänä jälleen Huippuvuorilla ja saimme kattauksen hieman erilaisia Huippuvuori-kuvia. Pirjo on myös innostunut kaksoisvalotuksien ottamisesta kamerassa. Sillä lailla saa persoonallisempia otoksia, sellaisia, joita kukaan muu ei ole ottanut.

Osallistujia Kaapelitehtaalla: 12 henkilöä

Kuvaparikilpailu kuvatiedostoille

Kilpailuun saapui 14 kuvaparia. Tuomarina toimi vieraamme Pirjo Lindfors.

Kuvaparikilpailun tulokset:

1. sija: Vesa Jakkula: ”Ruuan tähteet” (3 p.)
2. sija: Marit Henriksson: ”Talvisumua pohjoisrannassa” (2 p.)
3. sija: Iiris Niemi: ”Lemmen leikki” (1 p.)

Kunniamaininta: Vesa Jakkula: ”Tästä eroon tätäkö tilalle
Kunniamaininta: Klaus Kannas: ”Vanhuus ei tule yksin

Linkki kilpailussa palkittuihin kuviin

Onnea palkituille ja kiitos kaikille kilpailuun osallistuneille! Kiitos myös Pirjolle kilpailun tuomaroinnista sekä erittäin mielenkiintoisesta ja informatiivisestä kuvaesityksestä.

26.3.2024 Haastekilpailu 2024 / Kara-Kamerat esittäytyy

Natura teki maaliskuun tilaisuuden yhteistyössä Kara-Kameroiden kanssa. Tilaisuuden aluksi Kara-Kameroiden puheenjohtaja Ursula Kuula kertoi lyhyesti heidän seuransa toiminnasta kerholaistensa kuvien kera. Hän kertoi mm. heidän kuvausreissujensa määrän kasvaneen merkittävästi Korona-sulun aikana ja, että ne ovat jääneet pysyvästi osaksi heidän kerhonsa toimintaa. Heillä on myös WhatsApp-ryhmiä, kuten äkkilähtöryhmä, jonka kautta voi kysellä kuvausseuraa lyhyellä varoitusajalla. Kara-Kamerat järjestivät myös illan kilpailun tuomarin eli valokuvaava biologi ja tietokirjailija Antti Kolin.

Osallistujia Teamisin välityksellä: 37 henkilöä

Haastekilpailu 2024

Haastekilpailuun oli kutsuttu seuraavat kamerakerhot:
Kameraseura (KS), Amatörfotografklubben i Helsingfors (AFK), Hyvinkään Kameraseura (HK), Kara-Kamerat (KK), Laajasalon Valokuvaajat (LV), Lohjan Kameraseura (LKS), Olarin Kamerat (OK), Soukan Kamerat (SK), Tapiolan Kamerakerho (TK), Vantaan Fotokerho (VFK) ja Vihdin Kameraseura (VKS).

Haastekilpailun teemana oli ”Luonnon taidetta”. Kilpailun tuomarina toimi Antti Koli. Kilpailuun osallistui 48 kuvaajaa 8 eri kamerakerhosta 133 kuvalla.

Tulokset:

  1. Pekka Lehtonen (Tapiolan Kamerakerho) – ”Harmaalokki” – 10 pistettä
  2. Vesa Jakkula (Kameraseura ry) – ”Ahdin valtakunnasta” – 9 pistettä
  3. Paula Kankare (Kara-Kamerat) – ”Kehystetty” – 8 pistettä
  4. Iiris Niemi (Kameraseura ry) – ”Menneisyyden haamut” – 7 pistettä
  5. Iiris Niemi (Kameraseura ry) – ”Luonnon ihme” – 6 pistettä
  6. Klaus Kannas (Kameraseura ry) – ”Ikkuna-akvaario” – 5 pistettä
  7. Kari Koivisto (Vihdin Kameraseura ry) – ”Heijastuksia” – 4 pistettä
  8. Ari Komulainen (Kameraseura ry) – ”Lepattavat liekit” – 3 pistettä
  9. Lassi Ritamäki (Kara-Kamerat) – ”Kelotikka” – 2 pistettä
  10. Ursula Kuula (Kara-Kamerat) – ”Odotus” – 1 piste

KM            Juhani Aittamaa (Kameraseura ry) – ”Putous
KM            Pekka Korpijaakko (Lohjan Kameraseura ry) – ”Kaislaheijastuma
KM            Antti Lyyjynen (Olarin Kamerat) – ”Kuusikossa

Kerhojen väliset tulokset:

  1. Kameraseura ry / 30 pistettä
  2. Kara-Kamerat / 11 pistettä
  3. Tapiolan Kamerakerho / 10 pistettä
  4. Vihdin Kameraseura / 4 pistettä

Linkki kilpailussa palkittuihin kuviin

Natura onnittelee voittajia ja kaikkia kilpailussa menestyneitä tasapuolisesti. Kiitokset myös kaikille kilpailuun osallistuneille kuvaajille. Iso kiitos tietysti Kara-Kameroille ja Ursula Kuulalle itse kuvaesityksestä sekä tuomarina toimineelle Antti Kolille.

Tilaisuudessa päätettiin myös ensi vuoden Haastekilpailun teema. Vuoden 2025 Haastekilpailun teema on ”Minimalismi”.

Minimalismin lyhyt määrittely Wikipediassa:
”Minimalismissa pyritään keskittymään kaikkein olennaisimpaan ja karsimaan ilmaisu turhista rönsyistä. Sanalla tarkoitetaan yleensä myös kaikkea niukkaan, vähäiseen tai pieneen viittaavaa. ”

27.2.2024 Pekka LehtonenKuikka” / Peruskuvakilpailu

Kuva: Pekka Lehtonen ”Koiraskuikka”

Helmikuun vierailija ja esitys veti kerhotilamme melkoisen täyteen. Pekka Lehtonen saapui avartamaan meille lähes 60 vuoden kokemuksellaan kuikkien elämästä esityksellä ”Kuikka – Suomen suosituin mökkilintu”.

Jo Pekan isä tutki kuikkia aikoinaan ja Pekka on jatkanut isänsä jäljillä seuraten kuikkien elämää mökkisaarellaan ja sitä ympäröivässä järvessä, jossa kuikkia asustaa runsain mitoin. Hän on kirjoittanut näistä kauniista linnuista kirjan ja hyvin monia artikkeleita eri lehtiin. Samoin hän on äänittänyt niiden ääntelyä ja tutkinut näitä ääniä tieteellisesti hyvinkin tarkasti. Saimme kuulla näytteitä näistä kuikkien eri tilanteissa käyttämistä ääntelyistä. Hän mm. tunnistaa omassa saaressaan pesivän kuikkaperheen äänet muiden kuikkien äänistä. Lisä kysymyksiä sateli Pekalle esityksen loputtua. Kiitokset vielä Pekalle perusteellisesta perehdytyksestä kuikkien salaiseen maailmaan.

Osallistujia Kaapelitehtaalla: 21 henkilöä

Peruskuvakilpailu

Kilpailuun otti osaa 11 kilpailijaa 31 kuvalla. Kilpailun tuomarina toimi vieraamme Pekka Lehtonen. Pekka totesi, että kilpailuun osallistuneet kuvat olivat todella korkeatasoisia. Oli kuulemma monta kuvaa, jotka olisivat olleet palkitsemisen arvoisia, mutta jäivät nyt palkinnoitta.

Tulokset:

1. sija Juhani Aittamaa kuvalla ”Tääonmiun” (3 p.)
2. sija Vesa Greis kuvalla ”Aamulehti” (2 p.)
3. sija Vesa Jakkula kuvalla ”Parittelevat jäärät” (1 p.)

Kunniamaininta: Juhani Aittamaa kuvalla ”Ilta
Kunniamaininta: Jari Mankinen kuvalla ”Nuvvus 2024
Kunniamaininta: Jari Mankinen kuvalla ”Lepakon kuutamolento

Linkki kilpailussa palkittuihin kuviin

Onnittelut palkituille ja kiitokset Pekalle tuomaroinnista.

23.1.2024 Toni SarinHuippuvuoret” / Jäsenten kuvia

Kuva: Toni Sarin ”Jääkarhu valaan raadolla”

Näin sydän talvella saimme Naturassa nähtäväksemme arktisia näkymiä Toni Sarinin ollessa vieraanamme. Hänellä oli esitettävänään kuvakavalkadi ”Kuvia Huippuvuorten syksyisistä maisemista”. Toni motto on ”Kun pysyy liikkeessä, näkee paljon”, joka piti hyvin paikkansa tässä esityksessä.

Toni oli viime syksynä pienen ryhmän mukana Huippuvuorilla vajaa kahden viikon retkellä. Retki oli suunniteltu kuvaajien tarpeet ja mielenkiinnot huomioiden. Suurimman osan matkasta he olivat laivalla, joka eteni Huippuvuorten rantaa myötäillen. Kuvausreissun pääkohde oli jääkarhut ja niitä Toni pääsi myös kuvaamaan monia kertoja. Myös Huippuvuorten peurat, mursut ja naali toivat lisämausteensa tähän arktiseen reissuun.

Saimme nähtäväksemme perusteellisen kokoelman todella hienoja kuvia eksoottisista eläimistä ja jäisistä vuoristoista unohtamatta kiehtovan muotoisia jäälauttoja. Tuollaisen erityislaatuisen kuvausreissun kuvauskalusto, varusteet ja matkajärjestelyt kiinnostivat paikalla olijoita tiedustelemaan Tonilta niistä vielä tarkemmin esityksen jälkeen. Suuret kiitokset Tonille esityksestä.

Illan päätteeksi katselimme vielä joukon jäsenten nähtäväksemme ja iloksemme tuomiaan tai lähettämiään kuvia.

Osallistujia Kaapelitehtaalla: 14 henkilöä