Helmikuun Teema – Tom Nybergh

Esiintyjävieraanamme ollut Tom Nybergh on Vantaalla ja pohjois-Helsingissä lähes koko elämänsä asunut tuore eläkeläinen. Tom aloitti valokuvausharrastuksensa jo n. 17-vuotiaana, kuvasi mustavalkoista ja myös kehitti filmit ja kuvat itse. Harrastus päättyi vähitellen noin 4 vuotta myöhemmin, mutta ei lopullisesti.

”Alkuaikoina oli melko kallista kuvata ja tehdä itse kuvia, mutta siinä oppi ottamaan kuvia vähillä ’haarukoinneilla’ ja yrittää tehdä heti kunnon kuvia. Tänään valokuvan yksikkökustannus on halvempi kuin koskaan ja voi onneksi käyttää enemmän varoja kameroihin ja lisävarusteisiin. Kokonaiskulut ovat ehkä samat, mutta kuvia syntyy enemmän.”

Harrastus alkoi uudelleen tällä vuosituhannella ”digi-kaudella”. Syvällisemmäksi ja vakavammaksi valokuvaus muodostui eläkeiän lähestyessä. Ensimmäisen digijärjestelmäkameran hän hankki vuonna 2007 ja seuraavan ”vähän kehittyneemmän” version vuonna 2010. Harrastus pääsi kunnolla vauhtiin hänen liityttyä Helsingin Kameraseuraan.

”Muiden harrastajien tapaaminen ja ’pikkukilpailuihin’ osallistuminen on antanut sitä oikeaa palautetta, jonka avulla on voinut kehittyä harrastuksessaan.”

Sitä aivan omaa vahvaa aluettaan Tom ei ole vielä mielestään löytänyt. Hän on kuitenkin innokas valokuvaamaan lähiympäristöään, niin maaseudun luontoa kuin kaupunkimaisemia niiden moninaisissa muodoissa. Myös ihmisten kuvaaminen askareissaan tai harrastuksissaan, kuten myös varsinainen muotokuvaaminen on Tomin mielestä mukavaa ja sopivan haasteellista. Aivan viime vuosina Tom on kuvannut myös videoita, joita on julkaissut omalla Youtube kanavalla ”U2Be-Rallye”.

Vuonna 2011 pidetty ”Sävyjä” -näyttely käsitti osaa niistä uusista aiheista ja tekniikoista joiden kokeilu on Tomin mielestä mielenkiintoista ja haasteellista.

”Mitä ihmettä hän näkikään” -näyttely 2012 oli kimara mitä erilaisimpia ja eri ympäristössä nähtyjä näkymiä, jotka ovat olleet Tomin mielestä ikuistamisen arvoisia.

 

Kuvakilpailu

Kahvitauon jälkeen katsottiin kilpailukuvat, joiden teemana on Oodi (kirjasto Oodi). Tom Nybergh analysoi kuvia yksityiskohtaisesti ja valitsi parhaiksi seuraavat kuvat:

  • 1. Sigbritt Näsman ”Oodin naapuritaloja”, (3 p. )
  • 2. Sigbritt Näsman ”Iltapäivä Oodissa”, (2 p.)
  • 3. Vesa Jakkula ”Lipan alla”, (1 p.)
  • Lea Horto ”Iltakävelyllä”, (kunniamaininta)

Näet voittaneet kuvat Kameraseuran nettigalleriassa.

 

Kuva: Tom Nybergh Kuva pienestä pojasta joka ohikiitävänä hetkenä kurkistaa ulos auton ikkunasta ihmetellen mitä tuo setä touhuaa

 

Tapahtumatiedot
Alkaa: 13.02.2020 - 18:00
Loppuu: 13.02.2020 - 21:00

Tapahtumapaikka
Kamera-galleria
Kaapelitehdas, Tallberginkatu 1 B, 4. krs
00180 Helsinki