Heinäkuun kesäkokous – AI valokuvaajalle

Kesäisen aurinkoisesta säästä huolimatta Kaapelitehtaan kokoustilaan oli saapunut 11 seuran jäsentä, ilmeisesti kiinnostavan teeman ansiosta. Tilaisuudessa käytiin vapaamuotoista rentoa keskustelua kahvin, pullan ja mansikoiden äärellä. Kokouksen teemana oli tekoälyn (AI) mahdollisuudet ja uhat valokuvalle. Alustavasti ilmoitetun teeman lisäksi muun muassa annettiin vinkkejä ja arvioita käynnissä olevista näyttelyistä.

Tekoälyllä tuotettuja tai muokattuja kuvia sekä AI-työkalujen pikaisia demoja kokouksessa esittelivät Jussi Jyvälahti (Discord) ja Jari Mankinen (DALL-E, Adobe Firefly/Generative Fill). Varsinaisten kuvia generoivien sovellusten lisäksi useissa kuvienkäistelyohjelmissa on hyödynnetty tekoälyä, mm. kuvien terävöityksessä, kohinan poistossa, kuvien koon muutoksissa – rajanveto on vaikea tehdä minkälainen kuva katsotaan tekoälyllä tehdyksi. Ja tilanne muuttuu nopeaa tahtia. Tekoälyaiheeseen toivottiin palattavan tarkemmin jatkossa.

Em. keskustelun lisäksi Niilo Anttonen esitteli runsaan kokoelman valokuviaan, joista liki kaikki taisivat olla Helsingistä. Niilon esitys herätti keskustelun mm. kaupungin ja rakennusten yksityiskohdista jotka jäävät usein vähälle huomiolle.

Kokouksen päätyttyä kävimme vielä vilkaisemassa uutta studiotilaamme kokoustilan lähellä samassa 4. kerroksessa.

Alla listattuna joitakin tekoälyyn (AI) liittyviä linkkejä):

  • https://aitoolsdirectory.com/
  • https://openai.com/
  • https://openai.com/dall-e-2/
  • https://discord.com/
  • https://firefly.adobe.com/
  • https://www.midjourney.com/
  • https://deepdreamgenerator.com/

Artikkelikuvaan sivun ylälaidassa on tuotu DALL-E tekoälyllä taiteellisia lisäyksiä Jari Mankisen pohjakuvaan. Tekoälyä on pyydetty lisäämään tuulimyllyjä kuvan valitulle alueelle.

Alla Adobe Photoshop Beta-versiossa olevalla ”Generative Fill” -ominaisuudella tuotettuja kuvia noin samoilla ohjeilla. Ensimmäisenä kuvana alla on alkuperäinen muokkaamaton kuva.

Auringonlaskun aikana Pikkuvaaralta yli Pahakurun etelää kohti Pallastuntureita
Adobe PS Generative Fill toiminnolla lisätyt tuulimyllyyt kuvaan, ensimmäinen versio
Adobe PS Generative Fill toiminnolla lisätyt tuulimyllyyt kuvaan, toinen versio

 

Tervetuloa!

Tapahtumatiedot
Alkaa: 11.07.2023 - 18:00
Loppuu: 11.07.2023 - 21:00

Tapahtumapaikka
Kameraseuran kerhotila
Kaapelitehdas, Tallberginkatu 1 B, 4. krs
00180 Helsinki