Taiteilijamuotokuvia 16.9.-31.10.2013

S'catman
Kuva: Harri Kivi

Jarmo (yammu) Jauhiainen

Tornituvassa on esillä pienoisnäyttely Jarmo Jauhiaisen projektista, joka esittelee joukon suomalaisia legendoja taiteen maailmasta.

Mukana on muotokuva muun muassa:  Reijo Kelasta, Harri Kivestä, Helena Lindgrenistä, ritva oksasesta  ja  Seela Sellasta.
–  Ajatukseni nyt nähtävästä näyttelystä alkoi pienestä ideasta kuvata  suomalaisia  eri alojen  taiteilijoita.
Näyttelyn idea muhi pari vuotta, kunnes satuin puhumaan ideasta sopivaan aikaan sopivassa paikassa:
Tutustuin kuvataitelija Harri Kiveen erään hänen näyttelynsä dokumentoinnin yhteydessä, ja kysyin,
saisinko kuvata häntä ideaani liittyen. Harri ihastui ideaan, otti kopin  ja päätyi lopulta näyttelyni tuottajaksi.
Kivi on toiminut neuvonantajana näyttelyni eri vaiheissa sekä auttanut erityisesti kontaktien luomisessa taiteilijoihin.

Kaikkiaan näyttelyyn on kuvattu 30 taiteilijaa noin puolentoista vuoden aikana.
On ollut suuri etuoikeus päästä tekemään töitä huippunimien kanssa!
– Kaikki kuvat on kuvattu helsinkiläisen Kameraseura ry:n studiolla samoilla säädöillä ja samalla taustalla.
Otin jokaisesta mallista tietyn määrän kuvia istuen sekä seisten, ja ohjeistin malleja vain hieman,
lähinnä esimerkiksi katseen ja asennon osalta. Muuten kuvattavat asettuivat kuvaan kuten itse tahtoivat.
– Jos pitäisi valita malleistani ikimuistoisin, se olisi varmasti Jorma. Jorma Uotinen on persoonallinen henkilö ja taiteilija, ja tämä myös näkyy hänen kuvassaan.

Kun katsoo uraa taaksepäin, niin oli usein vaikea valita köyhän taloudessa ruuan ja filmin väliltä.
Valokuvaaja: Jarmo”Yammu”Jauhiainen AFIAP

Ravintola TORNITUPA
Avoinna: Ma-pe  8-14:30        Haapaniemenkatu  7-9. b

 

 

Kaikki artikkelit