Kameraseuran kerhoista Opintokerho on tarkoitettu sellaisille valokuvauksesta innostuneille, jotka kaipaavat ohjausta valokuvauksen perusteiden omaksumiseen. Kerhoilloissa käsitellään perusasioita toisinaan alkeista alkaen, toisinaan jotakin seikkaa syventäen. Tyhmää kysymystä ei ole, ja viisas osaa kysyä. Aina voi tulla vain kuuntelemaan ja katsomaan. Toivomme, että Opintokerhossa olisi kynnys niin matala, että myös aivan aloittelevat valokuvauksen harrastajat rohkenisivat tulla mukaan. Vaikka Opintokerhon ohjelma on suunnattu pääasiassa valokuvauksen aloittelijoille, myös pidemmälle edenneet ovat tervetulleita tapahtumiimme.
Opintokerho kokoontuu kesä- ja joulutaukoa lukuun ottamatta joka kuukauden 3. tiistai klo 18.00. Tapaamisiin ei tarvitse ilmoittautua etukäteen, ellei kutsussa sitä nimenomaan pyydetä.

Uusien ja kokemattomien kuvaajien lisäksi esitykset soveltuvat myös kertaukseksi hieman kokeneemmille. Nämä Opintokerhon esitykset ovat hyvin tiiviitä ja perusteellisemmin aiheita käsitellään Kameraseuran kursseilla.

 

Kevät 201

Tiistaina 20.3 kello 18 Valokuvaaja Pasi Orrensalo
Kuvia maailmalta
(2017 kiertänyt 26 maata; otsikko saattaa muuttua)

 

Tiistaina 20.2 kello 18 Opintokerhon näyttelytyöpajan Särmä-ryhmä tulee kertomaan projektistaan jonka tavoitteena oli toteuttaa itseohjautuvana ryhmänä ravintola Pikku-Vallilaan valokuvanäyttely. Valokuvanäyttelyn nimeksi ja teemaksi valittiin Kuvatus.

Tule kuulemaan ryhmän kokemuksia ja vinkkejä näyttelyn toteutuksen eri osa-alueista, sekä katsomaan näyttelykuvia.

Miten itse kuvaisit kuvatuksen? Tuo mukanasi oma kuvatuskuvasi, yksi/useampi/sarja, tikulla tapaamiseen tai lähetä etukäteen opintokerhon sähköpostiin.

Suuniteltua ohjelmaa keväälle
Näyttelytyöpajan esittely, helmikuu
Lehtikuvaajan arki/hääkuvaajan arki/ teemaan liittyvä kuvaustehtävä etukäteen, maaliskuu
Valokuvausharrastukseen liittyvät laitteet kuten tulostus ja näyttö (Epson?) huhtikuu
Kameran perustoiminnot ja käyttö toukokuu

 

 

______________________________

Opintokerhon kuvagalleria

Voit katsella ottamiamme kuvia nettigalleriassa, jonka löydät täältä.

Opintokerhon kilpailut

Opintokerhon tulokasluokan kilpailut pidetään aina pöytäkilpailuna ja kuvaformaatti on vapaa. Siis kuvat tuodaan vasta kokoukseen ja saavat olla paperivedoksia, tiedostoja tai dioja. Korkeintaan 4 teosta / kuvaaja, teoksista yksi saa olla 4 kuvan sarja. Kilpailun lisäksi kukin saa tuoda 1-4 mielestään hyvää tai huonoa kuvaa keskustelun pohjaksi. Ideana on, että kuvaaja saa kommentteja kuvistaan ja parannusehdotuksia kuvaamiseensa. Olisiko se omasta mielestä epäonnistunut otos sittenkin hyvä?

Opintokerhon pidettyjen kokousten muistiot

 

Tammikuu2018
Opintokerhon kevätkausi starttaa ti 16.1!
Aloitetaan Photoshop-tietoiskulla, perehdytään mm. tasoihin(levels) ja väriavaruuksiin.
Mikäli sinulla on ohjelma voit ottaa koneen mukaan tai tule muuten vain saamaan hyviä vinkkejä  sekä jakamaan omasi.
Tavataan Kameragalleriassa klo. 18.00, tervetuloa!

 

Täällä linkin takana toisella sivulla on koottu vuonna 2017 jo pidettyjen kokousten muistiinpanoja ja mahdollista muuta materiaalia ja esimerkkikuvia.

Täällä linkin takana toisella sivulla on koottu vuonna 2016 jo pidettyjen kokousten muistiinpanoja ja mahdollista muuta materiaalia ja esimerkkikuvia.

Täällä linkin takana toisella sivulla on koottu vuonna 2015 jo pidettyjen kokousten muistiinpanoja ja mahdollista muuta materiaalia ja esimerkkikuvia.

Yhteystiedot

opintokerho.kameraseura (at) gmail.com

Opintokerhon kuvia AITA 2014 WALL-näyttelyssä. Kuva: Tiina Lähteenmäki
Opintokerhon kuvia AITA 2014 WALL-näyttelyssä. Kuva: Tiina Lähteenmäki
Kaikki artikkelit