Naturan 2021 tapaamisten muistiot

26.1.2021 Jäsenten kuvien katseluilta

Vuosi 2021 aloitettiin katselemalla jäsenten kuvia Teamsin välityksellä. Jokainen halukas sai lähettää etukäteen tai itse tilaisuudessa jakaa Teamsin kautta maksimissaan kolme kuvaa. Pelkän kuvien katselun lisäksi saimme kuulla kuvaajilta itse kuvanottotilanteista ja taustoista. Kuvia myös kommentoitiin niin kehuen kuin parannusehdotuksia esittäen. Useimmat parannusehdotuksen koskivat kuvan rajausta. Jotkin kuvat synnyttivät myös muunlaisia mielenkiintoisia keskusteluja ja jotkut innostuivat kertomaan omista luontokokemuksistaan.

Osallistujia Teamsin kautta: 18 henkilöä

23.2.2021 Teuvo Rämänen: Suon mystiikka / Peruskuvakilpailu

Kuva: Teuvo Rämänen – Torronsuo

Helmikuussa Natura sai Teamsin kautta vieraakseen Teuvo Rämäsen. Hänen esityksensä aiheena oli ”Suon mystiikka – luontokuvia Torronsuolta”. Teuvolla on mökki lähellä Torronsuon kansallispuistoa, joten hänen on nopea ja helppo mennä sinne kuvailemaan. Hän onkin kuvannut Torronsuolla jo yli 10 vuoden ajan. Teuvolla oli viime vuoden maaliskuussa Torronsuosta valokuvanäyttely Järvenpää-talossa.

Saimme nähdä kuinka monipuolista kuvaa suomaisemasta, sen kasveista ja eläimistöstä pystyykään saamaan. Etenkin aamut ovat olleet Teuvon mieleen, koska silloin on mahdollista saada vaikuttavia sumukuvia nousevan auringon vastaisessa valossa. Pienet männyt tai esim. kastepisaroita täynnä olevat hämähäkinseitit näyttävät häkellyttävän hienoilta aamusumussa ja vastavalossa. Torronsuo on Teuvolle jo niin tuttu, että hän osaa liikkua siellä turvallisesti myös pitkospuiden ulkopuolella uppoamatta suonsilmäkkeisiin. Teuvo raotti meille hieman suon mystiikkaa todella vaikuttavilla ja hienoilla kuvillaan.

Osallistujia Teamsin kautta: 20 henkilöä

Peruskuvakilpailu kuvatiedostoille

Kilpailuun tuli kaikkiaan 27 kuvaa yhdeksältä eri kuvaajalta. Tuomarina toimi illan vieras Teuvo Rämänen.

Kilpailussa palkitut kuvat:

  1. sija: Eija Visavuori: ”Jään synty” (3 p.)
  2. sija: Vesa Jakkula: ”Jono” (2 p.)
  3. sija: Marit Henriksson: ”Taivaallinen hetki” (1 p.)

Kunniamaininta: Iiris Niemi: ”Jäälautat
Kunniamaininta: Eija Visavuori: ”Sula
Kunniamaininta: Juhani Visavuori: ”Varjot

Linkki kilpailussa palkittuihin kuviin

Onnea palkituille ja kiitos kaikille kilpailuun osallistuneille! Isot kiitokset myös illan vieraallemme Teuvo Rämäselle.

23.3.2021 Vihdin Kameraseura / Haastekilpailu 2021

Tämän vuotinen Haastekilpailuilta tehtiin yhteistyössä Vihdin Kameraseuran kanssa. Vihtiläiset järjestivät alkuesityksen ja kilpailun tuomarit. Vihdin Kameraseuraan edusti Teamsin välityksellä puheenjohtaja Mikko Meriluoto. Mikko kertoi hyvin monipuolisesta Vihdin Kameraseuran toiminnasta ja saimme nähdäksemme myös heidän kerholaisten kuvia. Oli mielenkiintoista nähdä, miten jokin toinen kamerakerho toimii.

Osallistujia Teamsin kautta: 52 henkilöä

Haastekilpailu

Haastekilpailuun oli kutsuttu seuraavat kamerakerhot:
Kameraseura (KS), Amatörfotografklubben i Helsingfors (AFK), Hyvinkään Kameraseura (HK), Kara-Kamerat (KK), Laajasalon Valokuvaajat (LV), Olarin Kamerat (OK), Soukan Kamerat (SK), Tapiolan Kamerakerho (TK), Vantaan Fotokerho (VFK) ja Vihdin Kameraseura (VKS).

Haastekilpailun teemana oli ”Ihminen ja luonto”. Kilpailun tuomareina toimivat Ville-Veikko Nissinen ja Juha Ahvenharju Vihdin Kameraseurasta. Kilpailuun osallistui 55 kuvaajaa 8 eri kamerakerhosta 154 kuvalla.

Tulokset:

  1. Jari Mankinen (KS) – ”Sotaväen jäljiltä” 10 p.
  2. Pekka Lehtonen (TK) – ”Pikkuvarpuset” 9 p.
  3. Reima Flyktman (VFK) – ”Kettu” 8 p.
  4. Iiris Niemi (KS) – ”Viimeiset hetket” 7 p.
  5. Lassi Ritamäki (KK) – ”Merisavut” 6 p.
  6. Vesa Jakkula (KS) – ”Siianpyytäjä” 5 p.
  7. Jari Mankinen (KS) – ”Retkeilijä Olhavalla” 4 p.
  8. Samuel Runolinna (LV) – ”Jano” 3 p.
  9. Risto Ylä-Rautio (OK) – ”Kaamos” 2 p.
  10. Katri Pyykkö (VFK) – ”Vastentahtoinen kihlaus” 1 p.

KM            Anders Svartbäck (AFK) – ”Fikapaus”
KM            Paula Lehtimäki (LV) – ”Turvallinen syli”
KM            Anders Svartbäck (AFK) – ”Norsk hytte”
KM            Marit Henriksson (AFK) – ”Kamera Kuusamossa”

Kerhojen väliset tulokset: (55 pistettä jaossa)

  1. Kameraseura 26 pistettä
  2. Tapiolan Kamerakerho 9 pistettä
  3. Vantaan Fotokerho 9 pistettä
  4. Kara-Kamerat 6 pistettä
  5. Laajasalon Valokuvaajat 3 pistettä + yksi kunniamaininta
  6. Olarin Kamerat 2 pistettä
  7. Amatörfotografklubben i Helsingfors 0 pistettä + 3 kunniamainintaa
  8. Hyvinkään Kameraseura 0 pistettä
  9. Vihdin Kameraseura 0 pistettä
  10. Soukan Kamerat 0 pistettä

Linkki kilpailussa palkittuihin kuviin

Natura onnittelee voittajia ja kaikkia kilpailussa menestyneitä tasapuolisesti. Kiitokset myös kaikille kilpailuun osallistuneille kuvaajille. Iso kiitos tietysti Vihdin Kameraseuralle ja sen puheenjohtajalle Mikko Meriluodolle sekä tuomareina olleille Ville-Veikko Nissiselle ja Juha Ahvenharjulle.

Tilaisuudessa päätettiin myös ensi vuoden haastekilpailun teema.
Vuoden 2022 haastekilpailun teema on ”Valoa pohjolassa”.

27.4.2021 Minna Pyykkö: Kuulin allien laulavan

Minna Pyykkö – Maalaus pöllöstä

Yleisradiosta tuttu luontotoimittaja Minna Pyykkö oli kevään viimeisen Natura-illan ansiokas vieraamme Teamsin kautta esiintyen. Hänen esityksenään oli ”Kuulin allien laulavan”. Minna on myös taidemaalari ja häneltä ilmestyi viime vuonna esityksen nimeä kantava suomalaista luontoa esittelevä, vuodenaikojen mukaan etenevä maalauspäiväkirja. Suomen WWF valitsi sen vuoden 2020 vuoden luontokirjaksi.

Minna on tehnyt Ylelle televisioon luontosarjaa Ulos luontoon ja Radio Suomessa kuullaan sunnuntaiaamuisin luonto-ohjelmaa Minna Pyykön maailma. Hänet on myös palkittu mm. Tiedonharava – ympäristöpalkinnolla ja Suomen luonnonsuojeluliiton Kultainen sulka – tunnustuksella.

Tällä kertaa saimme poikkeuksellisesti nähtäväksemme luontoaiheisia maalauksia valokuvien sijasta. Katselimme kauniita tunnelmallisia tulkintoja eri eläimistä, etenkin linnuista. Maalausten esittelyn ohessa Minna kertoi kuvien kohteista, miten jotkin kuvat olivat saaneet alkunsa ja monista hyvin mielenkiintoisista luontokokemuksista, joita hänelle oli tullut vastaan luontotoimittajana. Maalausten lisäksi saimme kuulla miten radioon ja televisioon tehdään luonto-ohjelmia. Taustatöiden tekemisestä ennen ohjelmaa aina yön yli odotteluun, jotta jonkin tietty eläin suvaitsisi näyttäytyä. Minnalla riitti mielenkiintoista kerrottavaa koko illaksi.

Erityisen lämmin kiitos Minna Pyykölle, että hän jakoi aikaansa ja kokemuksiaan meille.

Osallistujia Teamsin kautta: 19 henkilöä

28.9.2021 Jäsenten kesäkuvien katseluilta

Syyskausi aloitettiin katselemalla jäsenten kesällä ottamia kuvia. Jokainen halukas sai lähettää etukäteen tai itse tilaisuudessa jakaa Teamsin kautta maksimissaan kolme kuvaa. Kuvien katselun lisäksi saimme kuulla hieman itse kuvanottotilanteista ja niiden taustoista kuvaajilta. Kuvia myös kommentoitiin niin kehuen kuin parannusehdotuksia esittäen. Useimmat parannusehdotuksen koskivat kuvan rajausta. Jotkin kuvat synnyttivät myös muunlaisia mielenkiintoisia keskusteluja ja jotkut innostuivat kertomaan omista vastaavanlaisista luontokokemuksistaan.

Osallistujia Teamsin kautta: 9 henkilöä

26.10.2021 Emilia Milonoff: Kaupunkiluonnosta metsään / Hilin muistokilpailu kuvasarjoille

Kuva: Emilia Milonoff: Liito-orava

Tällä kertaa vieraaksemme saapui Teamsin kautta Emilia Milonoffin. Emilian esityksenä oli ”Kaupunkiluonnosta metsään”. Näin Emilia esitteli itseään netissä: ” Suomalaisen luonnon taltiointi on intohimoni niin korvessa kuin kaupungissakin. Haluan välittää kuvillani sekä tunteen, että tarinan. Pyrin kuvaamaan eläimen elinympäristön sekä yksityiskohtia sen elämästä mukautuen niiden omaan rytmiin. Haluan nähdä oman itseni ulkopuolelle ja tietää miten eläin elää elämäänsä. Mikä meitä yhdistää ja mikä meidät erottaa.”

Emilia espoolainen luontokuvaaja ja hän on viettänyt vuoden Kuusamossa opiskellen luontokuvausta. Nyt täytyy todeta, että hänellä oli ehdottomasti laajin ja monipuolisin eläinlajikirjo valokuvissaan mitä Naturassa on koskaan nähty. Näimme mm. monenlaisia lintuja, kaupunkikettuja, liito-oravia, mäyriä ja viimeisimpänä veden alla kuvattuja kaloja. Emilia pyrkii kuvaamaan eläintä sen elinympäristössä eikä pelkästään pyri saamaan niistä hienoja lähikuvia. Hänen monipuoliset ja hienot kuvansa tekivät vaikutuksen katsojaan.

Osallistujia Teamsin kautta: 14 henkilöä

Hilin muistokilpailu kuvasarjoille

Hili Raviniemen muistokilpailuun otti osaa 10 kuvaajaa 17 eri kuvasarjalla. Kilpailuun sai osallistua enintään kahdella luonto ja ympäristöaiheisella vähintään kolmen kuvatiedoston sarjalla. Kilpailun tuomarina toimi vieraamme Emilia Milonoff.

Kilpailussa palkittiin seuraavat kuvaajat ja kuvasarjat:

  1. sija: Vesa Jakkula kuvasarjalla ”Vedestä nostettua” (3 p.)
  2. sija: Iiris Niemi kuvasarjalla ”Vaahteran vaiheet” (2 p.)
  3. sija: Olli Philippe Lautenbacher kuvasarjalla ”Talven tulo” (1 p.)

Kunniamaininta: Vesa Greis kuvasarjalla ”Syksyyn

Linkki kilpailussa palkittuihin kuviin

Onnittelut kilpailussa menestyneille! Kiitos myös muille kilpailuun kuvasarjojaan lähettäneille kuvaajille. Ja suurkiitos vieraallemme Emilia Milonoffille.

23.11.2021 Tuomas Heinonen: Läheltä ja laajasti / Vuoden luonto- ja ympäristökuvaajakilpailu 2021

Kuva: Tuomas Heinonen: Mäyrä

Vuoden viimeisen Naturan iltaa saapui Teamsin välityksellä ilahduttamaan Tuomas Heinonen. Hänen esityksensä aiheena oli ”Läheltä ja laajasti”. Tuomaksen kuvausten ykköskohde on ollut viime vuosina kaupunkiluonnon nisäkkäät ja linnut sekä maisemat. Tänä vuonna Tuomaksen kuva metsäkauriista sai 1. sijan Kuusamo Nature Photo – kilpailussa Hannu Hautala – sarjassa. Tuomas on myös yksi Suomenojan luonto ry:n perustajajäsen.

Saimme nähdäksemme sellaisia luontokuvia mitä Tuomas ei ole tässä laajuudessa ja muodossa aikaisemmin julkaissut eli voisi sanoa, että pääsimme ensi-iltaan. Illan pääaihe oli mäyrät, joka on ollut Tuomaksen yksi suurista ja pidempi aikaisista projekteista. Tuomas tietää täältä pääkaupunkiseudulta useampia mäyränpesiä. Hän on askarrellut piiloja kameroille mäyränpesien kolojen suille, josta ne ottavat kuvia liiketunnistimella. Hän on myös itse aika-ajoin ollut kytiksellä pesien läheisyydessä. Pääsimme näkemään mielenkiintoisia näkymiä hyvin aran eläimen maailmaan. Siinä sivutuotteena Tuomas sai myös kuvia kaurislaumoista.

Tuomas rakentelee mielellään itse kuvauskalustoa, kuten kelluvan kuvauslautan, jolla pääsee lähelle vesilintuja. Hän esittelikin meille, miten hän on näitä kamerapiiloja ja kuvauslauttoja tehnyt. Näimme myös, kuinka karhu päätti viedä luontoon laitetun kameran mennessään ja kuinka ihmeen kaupalla kamera säilyi ehjänä sen käsittelystä. Tähän todella mielenkiintoiseen ja antoisaan iltaan Tuomaksen seurassa päätimme kuluneen vuoden tapaamisemme.

Osallistujia Teamsin kautta: 30 henkilöä

Vuoden luonto- ja ympäristökuvaajakilpailu 2021

Kilpailuun osallistui 14 kuvaajaa kukin 5 kuvan kokoelmalla. Kokoelman tulee osoittaa kuvaajan monipuolista luonto – ja ympäristökuvauksen osaamista. Kilpailun tuomarina toimi Tuomas Heinonen. Pekka Lehtosen kokoelma oli Tuomaksen mielestä ylivoimaisesti kaikkein monipuolisin ja laadukkain.

Vuoden 2019 luonto- ja ympäristökuvaaja on:
Pekka Lehtonen kokoelmalla ”Lintuja ja maisemia

Kilpailun paras yksittäinen kuva:
Penguins in the sandstorm” – kuvaaja Eero Hauta-aho

Kunniamaininta yksittäiselle kuvalle: Eero Hauta-aho: ”Home pond
Kunniamaininta yksittäiselle kuvalle: Teuvo Rämänen: ”Hämähäkkien valtakunta

Linkki kilpailussa palkittuihin kuviin

Onnittelut Pekalle, Eerolle ja Teuvolle sekä kiitos kaikille kilpailuun osallistuneille kuvaajille. Suuret kiitokset myös illan vieraallemme Tuomas Heinoselle antoisasta luontokuvaillasta.