Naturan 2020 tapaamisten muistiot
28.1.2020 Vesa Jakkula / Peruskuvakilpailu
Vuoden 2020 Naturan esimmäisenä vieraana oli Vesa Jakkula. Vesa on Kameraseuran kilpailuissa erittäin hyvin pärjännyt monipuolinen kuvaaja, jolla on silmää nähdä mielenkiintoisia sommitelmia sielläkin, missä muuta eivät välttämättä huomaa mitään erityistä. Vesan esityksenä oli ”65 vuotta kameran takana”. Näimme kuvia kuvaustaipaleen alkuajoilta digiaikaan asti.
Vesan elämä kameroiden kanssa alkoi, kun hän sai isältään perinnöksi vanhan laatikkomallisen kameran. Luontoa Vesa kuvasi alkuajoista lähtien, mutta myös paljon muutakin. Vesa on sanojensa mukaan ns. sekakäyttäjä kuvaamisen suhteen eli hän ei ole keskittynyt pelkästään minkään tietyn asian kuvaamiseen. Hän kuvaa luontoa hyvin monipuolisesti, niin lintukuvia, kasvikuvia kuin makrokuviakin. Maisemakuviin hän mielellään sovittaa ihmisen kuvaan jos vain mahdollista. Ihminen antaa maisemakuvalle paremmat mittasuhteet. Vaikuttavia kuvia nähtiin aina Lapin perukoilta Venetsiaan asti. Venetsiassa hän kävi viime syksynä, jolloin siellä oli yksi pahimmista tulvista kautta aikain.
Kilpailuissa Vesa on pärjännyt myös hyvin. Joitain sijoituksia on tullut kansainvälisistäkin kisoista ja Kameraseuran omissa kilpailuissa Vesa on vähän väliä palkinnoilla. Viime vuonna Vesa voitti Naturan Vuoden luonto- ja ympäristökuvaajakilpailun.
Osallistujia: 22 henkilöä
Peruskuvakilpailu kuvatiedostoille
Kilpailuun otti osaa 9 kuvaajaa 27 kuvalla. Tuomarina toimi illan vieras Vesa Jakkula. Vesa kertoi millä kriteereillä hän kuvia katsoi. Hän katsoi kuvia useana päivänä monta kertaa päivässä. Alusta asti kolme parasta kuvaa erottui joukosta. Vesa kommentoi hyvin perusteellisesti jokaista kilpailuun osallistunutta kuvaa. Vesa sanoikin, että valokuvauskilpailut ovatkin enemmän oppimistapahtuma eli palautetta saadessaan kuvaaja voi kehittyä kuvaajana entistä paremmaksi.
Kilpailussa palkitut kuvat:
- sija: Iiris Niemi: ”Hopeatäplä” (3 p.)
- sija: Juhani Visavuori: ”Kuvio” (2 p.)
- sija: Niilo Anttonen: ”Syksy” (1 p.)
Kunniamaininta: Juhani Aittamaa: ”Lepohetki”
Kunniamaininta: Juhani Aittamaa: ”Särvintä kotiin”
Kunniamaininta: Ari Komulainen: ”Harmaasorsa ei niin harmaana”
Kunniamaininta: Iiris Niemi: ”Mennyt elämä”
Linkki kilpailussa palkittuihin kuviin
Onnittelut kaikille palkituille ja kiitos kilpailuun osallistuneille! Kiitos myös Vesalle mielenkiintoisesta ja hienoja kuvia sisältäneestä esityksestä sekä tuomaroinnista ja erityisesti perusteellisesta kilpailukuvien kommentoinnista.
25.2.2020 Jyrki Kallio-Koski: Hetkiä Koillismaalla / Peruskuvakilpailu
Helmikuun vieraaksi saapui Oulusta luontokuvaaja Jyrki Kallio-Koski ja hänen esityksenään oli ”Hetkiä Koillismaalla”. Jyrki kuvaa luontoa useimmiten Koillismaan, Käsivarren Lapin, Pohjois-Pohjanmaan ja Keski-Suomen maisemissa. Hänen kuvaesityksensä oli kuvakertomus vuodenkierrosta Koillismaan jylhissä maisemissa. Jyrki toimi edellisenä vuonna yhtenä tuomarina Vuoden Luontokuva – kilpailussa. Jyrki on myös julkaissut muutama vuosi sitten kirjan ”Raittijärvi- Kaljukankylä”. Kirja kertoo Käsivarren Lapin tuntureilla olevasta porosaamelaisten kylästä ja heidän elämästään.
Osallistujia: 21 henkilöä
Peruskuvakilpailu kuvatiedostoille
Kilpailuun tuli kaikkiaan 33 kuvaa yhdeltätoista eri kuvaajalta. Tuomarina toimi illan vieras Jyrki Kallio-Koski.
Kilpailussa palkitut kuvat:
- sija: Eero Hauta-aho: ”Väriä ja viivoja” (3 p.)
- sija: Iiris Niemi: ”Suursaalis” (2 p.)
- sija: Aapo Korvenranta: ”Jääkukkia” (1 p.)
Kunniamaininta: Ari Komulainen: ”Kuuleeko kukaan?”
Kunniamaininta: Eero Hauta-aho: ”Laulujoutsen”
Kunniamaininta: Juhani Aittamaa: ”Haukan katse”
Linkki kilpailussa palkittuihin kuviin
Onnea palkituille ja kiitos kaikille kilpailuun osallistuneille! Suuret kiitokset myös illan vieraallemme Jyrki Kallio-Koskelle kiehtovasta matkasta Koillismaan vuodenkiertoon.
28.4.2020 Naturan maalis- ja huhtikuun tilaisuudet sekä haastekilpailu peruttiin kokonaan
Maaliskuun tilaisuus ja haastekilpailu siirrettiin huhtikuulle, kun suomeen rantautui korona-virus ja sen leviämisen ehkäisemiseksi Kameraseuran kerhotilaisuudet keskeytettiin. Huhtikuussa korona-tilanne vain paheni, joten tilaisuus päätettiin perua kokonaan.
22.9.2020 Marit Henriksson: Stadin friidu fotailee
Syksyn ensimmäinen Naturan tilaisuus oli sekä livenä Eerikinkadulla, että virtuaalikokouksena Teamsin välityksellä. Eerikikadun tilaan sai tulla vain 8 ensimmäistä ennakkoon ilmoittautunutta henkilöä koronasta johtuvien rajoitustoimien takia Kameraseurassa. Paikanpäälle saapui kuitenkin vain muutamia henkilöitä.
Syksyn ensimmäinen vieraamme oli Marit Henriksson ja esityksenään hänellä oli ”Stadin friidu fotailee”, jossa näimme kuvia Maritin asuinympäristöstä ja kaupunkiluonnosta. Hänen mottonsa on: ”Kaikki kaunis löytyy läheltä” ja siitä on ollut erityisesti iloa korona-aikana. Helsingin rannat ja metsät sekä katujen hämyisät tunnelmat inspiroivat Maritia lähtemään kameran kanssa ulos etenkin iltahämärän aikoihin. Hänellä on Helsingissä useita suosikkipuita, joita hän käy kuvaamassa eri vuodenaikoina ja vuorokauden aikoina.
Maritin kauniit ja kiehtovat tunnelmakuvat osoittivat, ettei aina tarvitse lähteä metsään luontoa etsimään vaan sitä löytyy ihan keskeltä urbaaniakin ympäristöä, kunhan vain osaa katsoa ja Marit todella näytti osanneen. Kiitos Maritille hienosta esityksestä.
Osallistujia livenä ja Teamsin kautta: 16 henkilöä
27.10.2020 Lokakuun tilaisuus ja kuvakilpailu peruttiin
Lokakuun Naturan tilaisuus peruttiin, koska korona-tilanne alkoi jälleen heiketä pääkaupunkiseudulla eikä vierailija halunnut esiintyä pelkästään Teamsin välityksellä. Myös Hilin muistokilpailukuvasarjoille peruttiin hyvin heikon osanottomäärän takia.
24.11.2020 Pirjo Natunen: Retkiä ja hetkiä
Marraskuun tilaisuus oli virtuaalitilaisuutena Teamsissa. Marraskuun vierailevana tähtenä oli tällä kertaa Pirjo Natunen esityksellään ”Retkiä ja hetkiä”. Suurin osa kuvista oli peräisin muutaman vuoden ajalta Inarista ja Kuusamosta. Pirjo on vantaalainen valokuvaava retkeilijä, jolle luontokokemus on vähintään yhtä tärkeää kuin kuvaaminen. Hän kuvaa hyvin monipuolisesti eli ei ole keskittynyt vain johonkin tiettyyn kohteeseen. Hetken tunnelman tallentaminen välittyy monissa hänen kuvissaan. Kiitos Pirjolle kiinnostavasta ja monipuolisesta esityksestä.
Osallistujia Teamsin kautta: 16 henkilöä