Tekniikkaillan kuvakilpailujen ohjeita

Tässä annetaan ainoastaan tekniikkailtaa koskevat soveltamisohjeet yleisiin Kameraseura ry:n valokuvauskilpailujen sääntöihin. Tekniikkaillan kilpailut ovat muutamia alla lueteltuja täsmennyksiä lukuun ottamatta yleisten sääntöjen pöytäkilpailun mukaiset (sääntöjen kohta 11. Pöytäkilpailu).

On suotavaa että tekniikkaillan kuvakilpailuja ei otettaisi liian vakavasti, huumoria ja rentoa asennetta mukaan.

  • Kilpailuja järjestetään tekniikkaillan vakiokokouksissa (joka toinen kuukausi). Mikäli järjestettävissä ylimääräissä kokouksissa kilpailun järjestäminen on mahdollista voidaan se myös silloin järjestää.
  • Kilpailukutsussa kerrotaan miten kuvat kuhunkin tekniikkaillan kokoukseen toimitetaan. Kilpailukuvat toimitetaan kilpailukutsussa kerrotulla tavalla.
  • Oletusarvoisesti tekniikkaillan kokoukseen osallistujat (raati) arvioivat kilpailukuvat yleisöäänestyksellä kokouksen aikana. Kilpailukutsussa voidaan määritellä myös siten, että tekniikkailtaan kutsuttu esiintyjä (tai esiintyjät yhdessä jos useita) suorittaa kuvien arvioinnin.
  • Tekniikkaillan toimihenkilöt ilmoittavat arvioinnin käytännön järjestelyt ennen kilpailukuvien arvioinnin aloittamista. Normaali käytäntö on se, että kukin arvioija jakaa kolme pistettä tasapistein täysin vapaasti haluamilleen kilpailukuville, mutta tästä käytännöstä voidaan tilanteen mukaan poiketa. Eniten pisteitä saanut kuva on voittajakuva. Kilpailun voitto voidaan jakaa usean kuvaajan kesken, mikäli pisteet menevät tasan.
  • Tekniikkaillan kilpailut eivät kartuta Kameraseura ry:n Vuoden Kuvaaja -kilpailun pistetiliä.
  • Pääsääntöisesti tekniikkaillan kilpailuissa ei jaeta voittajille palkintoja – voittajat saavat mainetta ja kunniaa ja kuvat julkaistavaksi kerhon nettisivuilla.
  • Tekniikkaillan kilpailuihin voivat yksityiset henkilöt ja yritykset lahjoittaa palkintoja.

 

Kaikki artikkelit