Kuukausikokoukset pidetään joka kuukauden toisena tiistaina alkaen klo 18.00. Kokouksissa vierailevat huippukuvaajat kertomassa tarinoita ja esittelemässä kuviaan. Kuukausikokoukseen ei tarvitse ilmoittautua etukäteen, ellei sitä nimenomaan ole ilmoituksessa pyydetty.

Kutsu Kameraseura ry:n sääntömääräiseen vuosikokoukseen 

Aika:  Tiistai 13.3.2018 klo 18:00. Paikka: Seuran toimitila, Eerikinkatu 46, 00180 Helsinki

Vuosikokouksessa käsitellään seuraavat asiat:

  1. Esitetään hallituksen toimintakertomus (luettavissa yhdistyksen nettisivuilta 8.3.2018 jälkeen)
  2. Esitetään tilinpäätös ja tilintarkastajien sekä toiminnantarkastajan lausunto
  3. Päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle ja muille tilivelvollisille
  4. Valitaan hallituksen jäsen Jukka Toivion tilalle loppuvuodeksi 2018 (Jukka Toivio on ilmoittanut eroavansa Kameraseuran hallituksesta päivämäärällä 25.1.2018)
  5. Julkistetaan Vuoden kuvaajan ja P. K. Jaskari –stipendin saajat
  6. Hallitukselle ei ole esitetty muita vuosikokouksessa esille tuotavia asioita.

Illan vierailija muotikuvaaja Liisa Valonen kertoo työstään.

Liisa Valonen arvostelee myös valokuvakilpailun kuvatiedostoille. Kilpailussa noudatetaan Kameraseuran normaaleja kilpailuohjeita. HUOM! Kilpailuun voi osallistua enintään kahdella teoksella (kuvalla, kuvaparilla tai kuvasarjalla). Kilpailukuvat tulee ladata osoitteessa: https://kuvakilpailu.makecons.fi/upload.php viimeistään perjantaina 9.3.2018 klo 18.00.

Helmikuun kokous ti 13.2.2018 klo 18

Kuukausikokouksen vierailijana on Jussi Kivi aiheenaan ”Outomaa”. Hänestä varmaan kuullaan jo ennen kokousta julkisuudessa, koska hänen näyttelynsa avataan Tennispalatsissa 26.1.: https://www.hamhelsinki.fi/exhibition/jussi-kivi-syvalla-deep-down-under/

Lisää Jussi Kivestä: http://www.jussikivi.com/

Jussi tuomaroi myös illan kilpailun. Se on Helmikuun vapaa-aiheinen kilpailu kuvatiedostoille.

Teosten maksimimäärä on kaksi, joista toinen voi olla kuvasarja tai kuvapari. Kuvatiedostojen on oltava jpeg-muotoisia. Kuvatiedostojen suositeltava koko on 3840 x 2160 pikseliä. Suositeltava väriavaruus on sRGB.

Lähettäkää kilpailukuvat sähköpostilla osoitteeseen ”kuukausikokous.kilpailu (at) gmail.com” viimeistään perjantaina 10.2.2018 klo 18.00Tervetuloa!

Juha Kivi – Odottamaton valoilmiö

Kuukausikokouksen kilpailuohjeet

Kuukausikokouksen kilpailuohjeet löytyvät selaamalla Kameraseuran kilpailusääntöjä. Voit katsella kuukausikilpailuissa, suurpalkintokilpailuissa ja vuosikilpailuissa menestyneitä kuvia nettigalleriassa, jonka löydät täältä.

Yhteystiedot: kuukausikokous.kilpailu (at) gmail.com

________________

AIEMMAT TAPAHTUMAT

 

Tammikuun kuukausikokous ti 9.1.2018

Kameraseuraan digityöpisteeseen Eerikinkadulle on hankittu uusi tulostin. Tulostin on A2-kokoinen 9 värillä tulostava Epson SureColor SC-P800. Mukaan tulee rullapidin, jolloin voi tulostaa myös rullapaperille.
Ennen kuukausikokousta ja vuosikilpailun tulosten julkistamista kello 17-18 Sami Eskonlahti Suomen Interfoto Oy:stä esittelee Epson SC-P800 -tulostinta. Lisäksi Sami kertoo tulostuspapereista, etenkin ns. taidepapereista. Lisätietoja Epson SC-P800 -tulostimesta: https://www.epson.fi/products/printers/large-format-printers/surecolor-sc-p800/Tekniset-tiedot

Kuukausikokouksen vierailijana on Antti Sorva, joka kertoo ”vaihtoehtoisista fotoistaan” (alternative photos). Ennakkovaroitus: 😉 : paitsi Kameraseuran, Antti on myös Suomen Valokuvataiteilijoiden Liiton jäsen.

Antti myös tuomaroi ohjelmassa olevan perinteisen Vuosikilpailun vedoksille.

Antti Sorva: Come Halfway Please

Vuosikilpailussa on neljä sarjaa: henkilökuvat, luonto -ja ympäristökuvat, tilannekuvat ja yleinen sarja. Yleiseen sarjaan osallistutaan teoksilla, jotka eivät aiheeltaan sovi muihin sarjoihin.

Kilpailuun saa osallistua yhteensä korkeintaan neljällä teoksella, joista yksi voi olla kuvasarja tai kuvapari. Aiemmin Kameraseuran kilpailuissa palkituilla tai pisteitä saaneilla teoksilla ei saa osallistua. Kustakin sarjasta palkitaan yksi teos, joista yksi valitaan Vuosikilpailun parhaaksi teokseksi. Lisäksi sarjan tason mukaan voidaan antaa kunniamainintoja, korkeintaan kaksi sarjaa kohti. Lisäksi palkitaan paras nuorten teos. Alle 25-vuotias merkitsee teoksiinsa syntymäaikansa. Ks. tarkoin ohjeet https://kameraseura.fi/wp-content/uploads/2015/12/KS-Kilpailus%C3%A4%C3%A4nn%C3%B6t-2018.pdf  (s.5). Toimita vedokset Eerikinkadun  kerhotilaan pe 5.1.18 klo 18 mennessä. Laita mukaan lista kuvista sarjoineen ja nimineen, mutta ilman kuvaajan nimeä. Varaudu jo nyt siihen, että seura voi pyytää teoksista digitaalitiedostot sääntöjen mukaiseen käyttöön.

 

Joulukuun kuukausikokous 12.12.

Tervetuloa viettämään pikkujoulua muiden kameraseuralaisten kanssa Kuukausikokouksessa 12.12. ti klo 18.00 Kamera-galleriassa!
Pikkujouluihin ilmoittautuminen on päättynyt ja tilaisuus on täynnä. Voit ilmoittautua jonoon osoitteeseen: jasenpalvelut (at) kameraseura.fi.
Illan ohjelmaa:
Jos suinkin ehdit, tule mukaan jo klo 17 valmistelemaan galleria juhlakuntoon.
Joulukorttikuvakilpailu pöytäkilpailuna, tuo 10 x 15 cm -kokoinen vaakakuva kilpailuun (ei tekstejä kuvaan!).
Voittajan tulee toimittaa kuvasta digitaalinen versio Kameraseuran sähköisen joulutervehdyksen käyttöön.
Wanhat kamerat -pöytäkilpailu, kts säännöt täältä.
Tietokilpailu. Kisan vetää perinteisesti viime vuoden voittaja Harri Hietala.
Tuo myös yksi valokuvasi joululahjaksi pukin konttiin sekä omat ruoka- ja illanistujaisjuomat.
Kameraseuran tarjoama pikkujouluinen buffet-kattaus:

  • Metsäsieni-savuporopiirasta lämpimänä
  • Lohi-tillituorejuusto täytteisiä Lapin rieskarullia
  • Vihersalaattia verkkomelonilla ja pariloiduilla leipäjuustokuutioilla, balsamicosiirappi
  • Pekonilla ja varsisellerillä höystettyä perunasalaattia
  • Herkkusienisalaattia
  • Myskikurpitsaa kirpeässä marinadiliemessä
  • Ruisleipää, moniviljapatonkia, ja kesäyrtti-tuorejuustolevitettä

Ja jälkkärinä

  • Puolukkapiirakkaa ja vaniljakastiketta
  • Suklaakonvehtilajitelma

Vain jäsenille. Mukaan mahtuu 45 ensin ilmoittautunutta.
Sitovat ilmoittautumiset viimeistään ma 4.12.
Mahdolliset peruutukset osoitteeseen: jasenpalvelut (at) kameraseura.fi.
Kamera-galleria, Eerikinkatu 46, 00180 Helsinki.

Marraskuun kuukausikokous: Kutsu Kameraseura ry:n vaalikokoukseen

Aika: Tiistai 14.11.2017 klo 18.00
Paikka: Seuran toimitila, Eerikinkatu 46, 00180 Helsinki

Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat:

  • Esitellään ja hyväksytään tulevan kalenterivuoden toimintasuunnitelma ja talousarvio.
  • Valitaan puheenjohtaja vuodelle 2018 ja hallituksen jäsenet erovuoroisten (Reino Havumäki, Markku Kelokari, Antti Sorva) tilalle. Lisäksi Markku Järvenpää on ilmoittanut eroavansa hallituksesta vuoden 2017 lopussa.
  • Valitaan 1-2 tilintarkastajaa ja 1-2 varatilintarkastajaa sekä tarvittaessa toiminnantarkastaja ja hänelle varatoiminnantarkastaja.
  • Määrätään sääntöjen 5 §:n mukaiset seuraavan toimintavuoden jäsenmaksut ja uusien jäsenten liittymismaksut, yhdistyksen tilojen ja laitteiden käyttömaksut, tilintarkastajien ja hallituksen jäsenten sekä muiden luottamushenkilöiden palkkiot.

Keskustelua ajankohtaisista asioista.
Kahvi.
Suurpalkintokilpailun voittajan julkistus.

Osallistu Suurpalkintokilpailuun!
Kilpailuun osallistutaan yhdellä viiden vedoksen kokoelmalla, joka ei ole kuvasarja. Kuvien tulee ilmentää kuvaajan monipuolista valokuvauksen osaamista. Myös aiemmin seuran muissa kuin suurpalkintokilpailuissa palkituilla tai pisteitä saaneilla kuvilla voi kilpailla.
Vedokset toimitetaan perjantaihin 10.11.2017 klo 18.00 mennessä joko Kameraseuraan tai postitse osoitteeseen Kameraseura ry, Eerikinkatu 46, 00180.
Suurpalkinnon kolme kertaa voittanut saa Kameraseuran mestarin (KSM) arvon.

Lokakuun kuukausikokouksen 10.10.2017 klo 18

pidettävän illan vieraana on valokuvaaja Kari Kuukka.
Mitä on tulevaisuuden ”lehtikuvaus” ja mitkä ovat ne taidot, mitä siihen tarvitaan? Mitä kannattaa opiskella, mitkä asiat ottaa haltuun, mikäli aikoo tulevaisuudessa leipänsä alalta hankkia? Lisäksi Kari Kuukka näyttää kuvia ja kertoo tarinoita omalta uraltaan urheilukuvaajana.
Kari Kuukka on pitkän linjan kuvaaja, joka on erikoistunut urheilukuvaukseen, visuaaliseen tarinankerrontaan ja median tulevaisuuteen. Hän opettaa alaa (valokuvausta, videota, multi- ja monimedia kerrontaa) mm. Lahden Muotoiluinsituutissa (LAMK) ja Aalto Yliopistossa.
www.karikuukka.com
Luennon jälkeen Kuukka arvostelee seuran jäsenten välisen kuvakilpailun.
Kilpailussa noudatetaan Kameraseuran normaaleja kilpailuohjeita. Kilpailuun voi osallistua enintään kahdella teoksella (kuvalla, kuvaparilla tai kuvasarjalla). Lähettäkää kilpailukuvat sähköpostilla osoitteeseen ”kuukausikokous.kilpailu (at) gmail.com” viimeistään perjantaina 6.10.2017 klo 18.00.

Kuvat: Kari Kuukka

Syyskuu 12.9.2017 klo 18


Illan vieraana oli valokuvaaja Suvi Sievilä.
Miten kuvitelmat muodostuvat kuviksi ja tarinoiksi? Mitä kaikkea kuvien luova prosessi pitää sisällään?
Helsinkiläinen valokuvaaja Suvi Sievilä kertoo oman kuvatyylinsä löytämisestä ja tarinoita kuviensa takaa.
www.suvisievila.com

Kesäkokous tiistaina 8.8.2017 klo 18

Varsinaisen kerhotoiminnan ollessa tauolla, järjestetään kaikille jäsenille avoimet kesäkokoukset joka kesäkuukauden toinen tiistai klo 18.00 Kameraseuran kerhotilassa, Eerikinkatu 46.

Elokuun kokouksessa vieraana puhumassa valokuvauksesta on valokuvaaja Jussi Aalto. Lisäksi vapaamuotoista yhdessäoloa kahvin ja pullan äärellä sekä pöytäkilpailu, johon osallistuvia vedoksia ei tarvitse lähettää etukäteen vaan ne tuodaan suoraan kokoukseen.

Kesäkokoukset kesä-, heinäkuussa 2017

Varsinaisen kerhotoiminnan ollessa tauolla, järjestetään kaikille jäsenille avoimet kesäkokoukset joka kesäkuukauden toinen tiistai klo 18.00 Kameraseuran kerhotilassa, Eerikinkatu 46. Kesällä 2017 kokoukset ovat seuraavasti: 13.6., 11.7. ja 8.8.2017.
Kesäkokouksissa ei ole vierailijaa. Kokoukset koostuvat vapaamuotoisesta yhdessäolosta kahvin ja pullan äärellä sekä pöytäkilpailusta, johon osallistuvia vedoksia ei tarvitse lähettää etukäteen vaan ne tuodaan suoraan kokoukseen.

Toukokuu 2017

Kameraseuran yhteinen kevätjuhla 9.5.2017 klo 18.00
Ilmoittautumiset viimeistään keskiviikkona 3.5.2017 tätä kautta: https://kamera-lehti.fi/kauppa/tilavaraukset/ilmoittaudu-kevatjuhlaan-2017/. Vain jäsenille ja henkilökunnalle. Tilaisuuteen mahtuu 45 ensimmäistä ilmoittautunutta. Jos suinkin ehdit, tule mukaan jo klo 17 valmistelemaan Galleria juhlakuntoon.
Illan ohjelma:
Pitkä talvi on taas takana ja on aika viettää Kameraseuran perinteistä kevätjuhlaa. Perinteitä on hyvä pitää kunniassa, ja niin tälläkin kertaa. Kokoonnumme yhdessä vaihtamaan kuulumisia hyvän ruoan ja juoman ympärille, kuten jo vuosikymmeniä olemme tehneet.
Joskus on kuitenkin hyvä perinteiden vaalimisen  lisäksi kokeilla uutta – tai oikeastaan vanhaa – esimerkiksi ”suolaamista”. Jos ja kun termi on monelle meistä nykyään tuntematon, alla ote Nykysuomen sanakirjasta vuodelta 1962:

Suolaamisella koululaiset tarkoittivat lukuvuoden loppua; kirjat heitettiin kesäkauden ajaksi säilöön – suolattiin – ja niiden pariin palattiin taas vasta syksyllä. Samoin ajattelimme me kameraseuralaiset tehdä, heittää reilusti vapaalle, löysätä kravattia, ja palata rutiinien pariin vasta syksyn taas koittaessa.
Tällä kertaa emme esimerkiksi kilpaile. Sen sijaan jos haluat, voit osallistua vapaa-vaiheisen pop-up-näyttelyyn, johon kukin osallistuja voi tuoda enintään kaksi vedosta kooltaan enintään n. 40 cm pidemmältä sivultaan. Samalla voit – jos haluat – kertoa muille, miksi haluat kuvasi esittää ja miksi olet tuonut juuri sen vedoksen. Se saa olla parhaitasi – mutta sen ei tarvitse olla. Se voi olla sinulle jostakin muusta syystä henkilökohtaisesti tärkeä, kokeileva, muistorikas. Kuvat voivat olla, humoristisia, rajoja ylittäviä. Yllätä meidät, tavalla tai toisella! Mukaan voit liittää kirjallisen selityksen vedoksestasi, jos niin haluat.
Vedokset selityksineen teipataanillan aikanai Kamera-gallerian seinään gallerian seuraavan näyttelyn alkuun asti!  Talo tarjoaa teipit.  Valmiiksi kehyksessä olevan kuvan voit ripustaa gallerian vaijerilla. Yleisen seurustelun, vedoksista keskustelun ja näyttelyn kokoamisen lomassa nautimme Kameraseuran tarjoaman buffet-kattauksen.
Tervetuloa!
Kameraseuran tarjoama buffet-kattaus:
Levylihapiirakkaa
Kaalipiirakkaa
Savupororieskarullia
Ruisnappeja lohi-tuorejuustotahnalla
Leipäjuustokuutioilla ryyditettyä vihersalaattia
Värikästä papusalaattia
Jälkkäriksi
Lakka-mascarponevaahdolla täytettyjä krustadeja
Kahvi & tee
Ruoka- ja illanistujaisjuomat jokainen tuo mukanaan.
Mahdolliset peruutukset osoitteeseen: jasenpalvelut ( at ) kameraseura.fi.
Kamera-galleria, Eerikinkatu 46, 00520 Helsinki.

Huhtikuu 2017

Tiistaina 11.4.17 klo 18 pidettävän kokouksen vieraana on Wilma  Hurskainen, joka kertoo uudesta kirjastaan sekä minkälaista on tehdä  pitkiä taiteellisia projekteja näyttelyiksi ja valokuvakirjoiksi.  Tasokkaita valokuvakirjoja valmistuu tällä hetkellä Suomessa paljon,  vaikka kirjan tekeminen on tosi kallista ja työlästä. Hurskaisen uusin  kirja ”The Woman Who Married a Horse” ilmestyi viime vuoden lopussa.
Kirjan voi ostaa kerhoillassa 30 euron hintaan.
www.wilmahurskainen.com
Luennon jälkeen Hurskainen arvostelee vedoskilpailun kuvasarjoille.  Osallistuminen korkeintaan kahdella kuvasarjalla. Kuvasarjan  (vähintään 3 kuvaa) kuvilla on oltava jokin yhteinen sisällöllinen  tekijä. Kuviin voidaan merkitä esitysjärjestys. Kilpailussa noudatetaan Kameraseuran normaaleja kilpailuohjeita. Vedokset
toimitetaan Kameraseuraan, Eerikinkatu 46, 00180 Helsinki, viimeistään  perjantaina 7.4.2017 klo 18.00.

Echo

Wilma Hurskainen: Echo

Maaliskuu 2017

Kutsu Kameraseura ry:n sääntömääräiseen VUOSIKOKOUKSEEN tiistaina 14.3.2017 klo 18.00

Vuosikokouksessa käsiteltävät asiat:

1. Esitetään hallituksen 2016 toimintakertomus
2. Esitetään tilinpäätös ja tilintarkastajien sekä toiminnantarkastajan lausunto
3. Päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle ja muille tilivelvollisille
4. Vuoden kuvaajan ja P. K. Jaskari –stipendin saajien julkistus
5.Hallitukselle ei ole esitetty muita vuosikokouksessa esille tuotavia asioita.

Kokouksen jälkeen Kamera-lehden vastaava toimittaja Minna Jerrman kertoo näyttelystään ”Helsinki burleski”, joka on parhaillaan esillä Virka-galleriassa. 

Minna Jerrman arvostelee myös valokuvakilpailun kuvatiedostoille. Kilpailussa noudatetaan Kameraseuran normaaleja kilpailuohjeita. HUOM! Kilpailuun voi osallistua enintään kahdella teoksella (kuvalla, kuvaparilla tai kuvasarjalla). Kilpailukuvat tulee toimittaa sähköpostilla osoitteeseen kuukausikokous.kilpailu@gmail.com viimeistään perjantaina 10.3.2017 klo 18.00.

Helmikuu 2017

Tiistaina 14.2.17 klo 18 pidettävän kokouksen vieraana on valokuvataiteilija Antero Takala, joka kertoo uudesta kirjastaan Maisemasta mielenmaisemaan, elämäni kameran takana. Hän käy läpi  kehityskulkuaan valokuvaajaksi kantapään kautta eli valokuvan opiskelua ennen varsinaisen valokuvakoulutuksen syntyä Suomessa. Hän aloitti valokuvaan liittyvän omaehtoisen opiskelun vuonna 1955 Kouvolan kameraseurassa. Silloin mitään koulutusta ei vielä ollut – paitsi kameraseuroissa ja muotokuvaamoiden oppipoikakoulutuksessa.
Kerhoillassa voi ostaa Takalan uunituoreen kirjan (2.painos) 25 euron hintaan. Joten tasaraha mukaan. Ensimmäinen painos myytiin loppuun kolmessa päivässä.
Luennon jälkeen Takala arvostelee seuran jäsenten välisen kuvakilpailun. Kilpailussa noudatetaan Kameraseuran normaaleja kilpailuohjeita. Lähettäkää kilpailukuvat sähköpostilla osoitteeseen ”kuukausikokous.kilpailu (at) gmail.com” viimeistään perjantaina 10.2.2017 klo 18.00.

ANTERO TAKALA Flamenco, 1963
ANTERO TAKALA Flamenco, 1963

Tammikuu  2017

Tammikuun kuukausikokous pidetään tiistaina 10.1.2017 klo 18 Kameraseuran uusissa toimitiloissa os. Eerikinkatu 46. 
Vieraaksi saapuu monipuolinen valokuvaaja, suuren yleisön erityisesti hyönteisvalokuvakirjoista tuntema
Sami Karjalainen. Hän esittelee taiteellisesti ja entomologisesti tasokkaan pian ilmestyvän teoksensa rantojen hyönteisistä.

Sami toimii myös vuosikilpailun tuomarina. Tällä kertaa vuosikilpailun vedosten maksimikoko on poikkeuksellisesti A4.  Toimita vedokset uuteen kerhotilaan, os. Eerikinkatu 46, viimeistään 6.1.2017 klo 18. Lue lisää vuosikilpailusta

Joulukuu 2016

Kameraseuran pikkujoulut Kamera-galleriassa tiistaina 13.12. alkaen klo 18. Mutta jos suinkin ehdit, tule mukaan jo klo 17 valmistelemaan galleria juhlakuntoon.

Ohjelma

Joulukorttikuvakilpailu pöytäkilpailuna. Tuo 10 x 15 cm kokoinen vaakakuva kilpailuun (ei tekstejä kuvaan!). Voittajan tulee toimittaa kuvasta digitaalinen versio Kameraseuran sähköisen joulutervehdyksen käyttöön.
Wanhat kamerat pöytäkilpailuna, kts säännöt täältä.

Tietokilpailu. Kisan vetävät perinteisesti viime vuoden voittajat Timo Ripatti ja Markku Kelokari.
Tuo myös yksi valokuvasi joululahjaksi pukin konttiin sekä omat ruoka- ja illanistujaisjuomat.

Tarjoilu

Kameraseuran tarjoama pikkujouluinen buffet-kattaus:
– Parmankinkku-vuohenjuustopiirasta lämpimänä
– Savulohi-perunasalaattia
– Savuporo-tuorejuustotäytteisiä rieskarullia
– Sienisalaattia
– Omenaista punajuurisalaattia
– Vihersalaattia ja yrttiöljyä
– Saaristolaislimppua, ciapattaa ja tuorejuustolevitettä
ja jälkkäiriksi
–  Omenapiirakkaa ja vaniljakastiketta
– Suklaakakkua napostelupaloina

Tilaisuus on vain jäsenille ja henkilökunnalle. Mukaan mahtuu 60 ensin ilmoittautunutta.
Ilmoittautuminen viimeistään 5.12.2016 kamerakaupassa.

Marraskuu 2016

Kutsu Kameraseura ry:n vaalikokoukseen tiistaina 8.11.2016 klo 18.00 Vaalikokous, käsitellään sääntömääräiset asiat: – Esitellään ja hyväksytään tulevan kalenterivuoden toimintasuunnitelma (luettavissa täällä ) ja talousarvio. – Valitaan puheenjohtaja vuodelle 2017 ja hallituksen jäsenet erovuoroisten (Markku Järvenpää, Hannu Lehto, Jari Mankinen) tilalle. – Valitaan 1-2 tilintarkastajaa ja 1-2 varatilintarkastajaa sekä tarvittaessa toiminnantarkastaja ja hänelle varatoiminnantarkastaja. – Määrätään sääntöjen 5 §:n mukaiset seuraavan toimintavuoden jäsenmaksut ja uusien jäsenten liittymismaksut, yhdistyksen tilojen ja laitteiden käyttömaksut, tilintarkastajien ja hallituksen jäsenten sekä muiden luottamushenkilöiden palkkiot. – Jäsenten esittämät asiat yhdistyksen kokoukselle. Jan Viljasen, Markus Niinikosken, Topi Markovaaran ja Veera Havumäen ehdotus Kameraseura ry:n sääntöjen muuttamiseksi: Kameraseuran nuoret sekä Liiton NVK Local Helsinki tekevät yhteistyötä vuoden 2016 syksystä alkaen. Toimintaa ja yhteistyötä hankaloittaa se, että Helsingin Kameraseuran ikäraja nuorisojäsenelle on 25 vuotta, kun taas NVK:n linja on 30 vuotta. Tämä tuo selkeän ristiriidan tapahtumien järjestämiselle sekä mainonnalle. Ehdotamme seuran nuorisojäsenen ikärajan nostamista 30 vuoteen, hyötynä Kameraseura saisi useita potentiaalisia jäseniä sekä näkyvyyttä myös NVK puolella, kunhan yhteistyö sujuu mahdollisimman mutkattomasti. – Keskustelua ajankohtaisista asioista. – Kahvi. – Suurpalkintokilpailun voittajan julkistus. https://kameraseura.fi/kilpailut/suurpalkintokilpailu-2016/ Kilpailusääntöjen mukaan vedosten maksimikoko on 40 x 50 cm (tai pinta-alaltaan vastaava) mahdollisine kehyspahveineen. Eli kilpailukuvissa voi olla mukana kehyspahvi, mutta se ei ole pakollinen. Vedoksen koko voi olla mikä tahansa kunhan se ei ylitä em. maksimikokoa. 

Kilpailuissa voittaneet kuvat on viime vuosina olleet esillä myös seuran näyttelyissä. Näyttelyihin tulevien vedosten toivotaan olevan ripustusvalmiita seuran kehyksiin. (Katso Kilpailusäännöt, liite 2, VEDOKSET RIPUSTUSVALMIIKSI).  Linkki kilpailusääntöihin.

Toimita vedokset Kameraseuraan pe 4.11. klo 18 mennessä.

Tuomariksi on lupautunut entinen Kameraseura ry:n jäsen, pitkään Helsingin Sanomien kuvataidejournalistina toiminut Anu Uimonen.

Lokakuu 2016

Tiistaina 11.10 klo 18 pidettävän kokouksen vieraana on Helsingin Sanomien kuvatoimituksen päällikkö Markku Niskanen. Luennon jälkeen Niskanen arvostelee seuran jäsenten välisen kuvakilpailun. Kilpailussa noudatetaan Kameraseuran normaaleja kilpailuohjeita. Kilpailukuvat tulee toimittaa sähköpostilla osoitteeseen ”kuukausikokous.kilpailu (at) gmail.com” viimeistään perjantaina 7.10.2016 klo 18.00. Kilpailuun voi osallistua HUOM! poikkeuksellisesti enintään kahdella teoksella (kuvalla, kuvaparilla tai kuvasarjalla).

Syyskuun 2016

Kameraseura ry juhlistaa 95-vuotista taivaltaan kaikille avoimella luennolla tiistaina 13.9. klo 18. Valokuvaaja Aapo Huhta luennoi työskentelystään ja kertoo omista dokumentaarisista valokuvaprojekteistaan. Huhta kuvaa työkseen henkilökuvaa ja reportaaseja. Hänet valittiin vuonna 2015 vuoden nuoreksi pohjoismaiseksi valokuvaajaksi, ja hänen näyttelynsä on vielä elokuun ajan esillä Tukholman Fotografiskassa. Luennon jälkeen Huhta arvostelee seuran jäsenten välisen kuvakilpailun. Kilpailussa noudatetaan Kameraseuran normaaleja kilpailuohjeita. Kilpailukuvat tulee toimittaa sähköpostilla osoitteeseen ”kuukausikokous.kilpailu (at) gmail.com” viimeistään perjantaina 9.9.2016 klo 18.00. Kuukausikokous syyskuu2016

Elokuu 2016

Kuukausikokous tiistaina 9.8. klo 18.00. Vapaata seurustelua kahvin ja pullan lomassa. Vedoskilpailu.

Heinäkuu 2016

Kuukausikokous tiistaina 12.7. klo 18.00. Jari Mankinen kertoo Kameraseuran valokuva-arkiston digitoinnista, miten digitointia on suoritettu ja näyttää joitain digitoinnin tuloksiakin. Lisäksi vapaata seurustelua kahvin ja pullan lomassa. Vedoskilpailu.

Kesäkuu 2016

Kuukausikokous tiistaina 14.6. klo 18.00. Vapaata seurustelua kahvin ja pullan lomassa. Vedoskilpailu.

Toukokuu 2016

Tiistaina 10.5. klo 18 perinteinen kevätjuhla. Jos suinkin ehdit, tule mukaan jo klo 17 valmistelemaan galleria juhlakuntoon. Illan aikana mm. pöytäkilpailu, jonka teemana on ”rakkaus”.  Kilpailussa noudatetaan Kameraseuran virallisia pöytäkilpailun sääntöjä, kts säännöt täältä. Illan aikana myös ”vakain käsi” – kilpailu. Ruoka- ja illanistujaisjuomat tuodaan itse mukana. Ilmoittaudu mukaan viimeistään 4.5. Lisätietoja ja ilmoittautumiset: http://kamera-lehti.fi/kauppa/tilavaraukset/ilmoittaudu-kameraseuran-kevatjuhlaan/ Unohditko ilmoittautua? Kysy mahdollisia peruutuspaikkoja: jasenpalvelut (at) kameraseura.fi. Tilaisuus on ainoastaan Kameraseuran jäsenille.

Huhtikuu 2016

Tiistaina 12.4. klo 18 pidettävän kokouksen vieraana on Martti Jämsä. Hän kertoo, miten hänen valokuvakirjansa ovat syntyneet: Olen vanha kameraseura-aktiivi; olin perustamassa Forssan Kameraseuraa…(- olisiko ollut jo -70 luvulla). Siitä lähtien olen tehnyt mustavalkoisia valokuvia, omassa pimiössä. Näyttelyt ja valokuvakirjat ovat minulle luontevin tapa esittää valokuviani. Näytän ja kerron kuinka valokuvakirjani ovat syntyneet. Esittelen myös muutaman valmistamani taiteilijakirjan, Ideasta kirjaksi – graafista suunnittelua unohtamatta. Katsotaan myös juuri valmistuneita kotisivujani ja lisäksi näytän muutaman esikuvani kirjoja ja valokuvia. – Ottakaa rahaa mukaan, myyn todella halvalla hinnalla valokuvakirjojani. Osta kaksi – saat  kolmannen ilmaiseksi jne… Putous020 www.marttijamsa.fi www.marttijamsa.fi/Kirjat.html Vedoskilpailu kuvasarjoille. Osallistuminen korkeintaan kahdella kuvasarjalla. Kilpailussa noudatetaan Kameraseuran normaaleja kilpailuohjeita. Vedokset toimitetaan perjantaihin 8.4.2016 klo 18 mennessä joko Kameraseuraan tai postitse osoitteeseen Kameraseura ry, Lastenkodinkuja 1, 00180 Helsinki.

Maaliskuu 2016

Kutsu Kameraseura ry:n sääntömääräiseen VUOSIKOKOUKSEEN tiistaina 8.3.2016 tiistaina klo 18.00 Vuosikokouksessa käsiteltävät asiat: 1. Esitetään hallituksen 2015 toimintakertomus (hallituksen esittämän vuoden 2015 toimintakertomuksen löydät täältä) 2. Esitetään tilinpäätös ja tilintarkastajien sekä toiminnantarkastajan lausunto 3. Päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle ja muille tilivelvollisille 4. Vuoden kuvaajan julkistus 5. Hallitukselle ei ole esitetty muita Vuosikokouksessa esille tuotavia asioita.

Kokouksen alussa nähdään Satu Postin av-esitys Kuplatytöt ja kokouksen jälkeen on valokuvakilpailu kuvatiedostoille. Kilpailussa noudatetaan Kameraseuran normaaleja kilpailuohjeita. Kilpailukuvat tulee toimittaa sähköpostilla osoitteeseen kuukausikokous.kilpailu@gmail.com viimeistään perjantaina 4.3.2016 klo 18.00. Kilpailukuvat arvioi Kameraseuran jäsen, laajasti valokuvakilpailussa palkittu Antti Sorva.
Tiesitkö, että seuralla on hyvä paspisleikkuri? Sitä esitellään ja sitä voi myös kokeilla kokouksessa.

IMG_5491b

Helmikuu 9.2.2016

Kuukausikokouksen vieraana Emma Suominen, illan esityksen aiheena Bändikuvaus. ”Musiikki ja valokuvaus on ollut pidempään iso osa elämääni ja innostuin vuonna 2011 dokumentoimaan ystävieni punk rock yhteyttä nimeltään The Splits, seurasin heitä ympäri Eurooppaa kuvaten  pääasiassa videomateriaalia. Videoiden ohella dokumentoin myös muita bändejä joita matkan varrelle sattui. Videoita työstetään parhaillaan musiikkivideoiksi/ lyhyt elokuviksi. Olen kuvannut myös promokuvia ja levyjen kansio yms. Bändikuviani on ollut esillä muun muassa Helsingin Sanomissa, Soundissa, Sylvissä ja Wonderland Magazinessa. Muistan kuinka alussa bändien kuvaus tuntui mahdottomalta tehtävältä mutta ajan myötä olen mielestäni oppinut käyttämään haastavia valoitustilanteita edukseni ja kuvaus tuntuu sujuvalta.” Emma_Suominen  Charm Bags kesältä 2015 Ohjelmassa myös valokuvakilpailu kuvatiedostoille.  Kilpailussa noudatetaan Kameraseuran normaaleja kilpailuohjeita. Kilpailukuvat tulee toimittaa sähköpostilla osoitteeseen kuukausikokous.kilpailu@gmail.com viimeistään perjantaina 5.2. klo 18.

Tammikuu 12.1.2016 klo 18

Kuukausikokouksen vieraana valokuvaaja Paavo Hamunen.  www.slki.kuvat.fi   Luonnossa omaa kuvaustyyliä hakien? ”Koko kuvaajaurani olen dokumentoinut luontoa, hienoja maisemia upeissa valoissa, eri lajeja ja tilanteita. Ei se mitenkään huono juttu ole mutta mietin, että miten sadas maakotkan potrettikuva eroaa viidennestäkymmenennestä. Kävin tarkoituksella kuvaamaan dokumenttien ohella sen ”erilaisen” kuvan. Hurahdin ns. ”luovaan luontokuvaukseen” ja näkemään tutut kohteet omalla tavallani. Kameran liike valotuksen aikana tuo pastellimaisuuden kuvaan. Päällekkäisvalotus tekniikalla mahdollisuudet ovat rajattomat. Vaikka kuvaajaurani on kestänyt kymmeniä vuosia, niin tuntuu että olen vasta alussa.” Paavo_Hamunen Vuosikilpailu vedoksille. Kilpailussa on neljä sarjaa: henkilökuvat, luonto- ja ympäristökuvat, tilannekuvat ja yleinen sarja.  Yleiseen sarjaan osallistutaan teoksilla, jotka eivät aiheeltaan sovi muihin sarjoihin. Kilpailuun saa osallistua korkeintaan neljällä teoksella, joista yksi voi olla kuvasarja tai kuvapari. Aiemmin Kameraseuran  kilpailuissa palkituilla tai pisteitä saaneilla teoksilla ei saa osallistua. Kustakin sarjasta palkitaan yksi teos, joista yksi valitaan Vuosikilpailun parhaaksi teokseksi. Lisäksi sarjan tason mukaan voidaan antaa kunniamainintoja, korkeintaan kaksi sarjaa kohti. Lisäksi palkitaan paras nuorten teos. Alle 25-vuotias merkitsee teoksiinsa syntymäaikansa. Muilta osin noudatetaan näiden kilpailusääntöjen YLEISIÄ SÄÄNTÖJÄ. Vedokset toimitetaan viimeistään perjantaihin 8.1.2016 klo 18.00 mennessä joko Kameraseuraan tai postitse osoitteeseen Kameraseura ry Lastenkodinkuja 1, 00180 Helsinki.

Maaliskuu 2015

Tiistaina 10.3. klo 18 Vuosikokous. Lisätietoja täältä.

Huhtikuu 2015

Tiistaina 14.4. klo 18.00.  Kuukausikokouksen vierailija Sakari Röyskö on Helsingissä asuva valokuvaaja. Kurssien ja itseopiskelun kautta harrastus vaihtui hiljalleen ammatiksi. Häiden valokuvaus on ollut alusta lähtien intohimo sekä liiketoiminnan tukijalka. Sakarin kuvia on julkaistu suomalaisissa ja pohjoismaisissa hääalan lehdissä. Kokouksen esityksen aiheena on juhlakuvaaminen. Kuinka kuvata onnistuneet otokset vaihtuvissa tilanteissa, sekä valaistusolosuhteissa. Sakari_Roysko Lue lisää: www.sakariroysko.com Valokuvakilpailu kuvatiedostoille. Kilpailussa noudatetaan Kameraseuran normaaleja kilpailuohjeita. Kilpailukuvat tulee toimittaa sähköpostilla osoitteeseen kuukausikokous.kilpailu@gmail.com tai CD:llä Lastenkodinkuja 1:n postilaatikkoon viimeistään perjantaina 10.4.2015 klo 18.00.

Toukokuu 2015

Tiistaina 12.5. klo 18 kevätjuhla talkoohengessä. Juhlat alkavat klo 18.00, mutta sitä ennen laitetaan paikka koreaksi yhdessä. Jos pääset, tule jo klo 17.00. Tarjoilu nyyttikestiperiaatteella, eli syömiset ja juomiset noudattavat seuralaisten makua. Pöytään mahtuu sekä suolaista että makeaa. Illan aikana pöytäkilpailu, jonka teemana on ”Kevät”. Kilpailussa noudatetaan Kameraseuran virallisia pöytäkilpailun sääntöjä. Illan aikana musisoivat Shane MacKenzie (kontrabasso) ja Simo Pinomaa (saksofoni). Shane ja Simo ovat soittaneet vuosia yhdessä ja tulevat esittämään jazzstandardeja. Markku Huhta tulee esittämään meille runojaan Etelä-Pohojammaan murtehella. ”Runua syntyy satunnaasehen tahtihin silloon, kunon syntyäksensä”. https://www.facebook.com/groups/652270324844753/?ref=ts&fref=ts

Kesäkuu 2015

Kuukausikokous tiistaina 9.6. klo 18.00. Vedoskilpailu.

Heinäkuu 2015

Kuukausikokous tiistaina 14.7. klo 18.00. Vapaata seurustelua kahvin ja pullan lomassa. Vedoskilpailu.

Elokuu 2015

Kuukausikokous tiistaina 11.8. klo 18.00. Vapaata seurustelua kahvin ja pullan lomassa. Vedoskilpailu.

Syyskuu 2015

Kuukausikokous  8.9.2015 ko 18.00. Aiheena Matematiikasta uutta ilmettä kuviin. Valokuvaaja Erik Lauraeus (MFIAP) käsittelee esitelmässään näyttelykuvaajan arkea kansainvälisistä näyttelyistä aina MFIAP-portfolioon saakka. Lauraeus paneutuu myös nykyiseen kiinnostuksensa kohteeseen, matemaattisgraafiseen fraktaalikuvantamiseen, missä fraktaakkeleja muotoillaan ja yhdistetään photoshopilla digivalokuviin. Tulokseksena syntyy pikemminkin grafiikkaa kuin perinteisiä valokuvia. web aino Vedoskilpailu kuvasarjoille. Osallistuminen korkeintaan kolmella kuvasarjalla. Kuvasarjassa on oltava vähintään kolme kuvaa. Vedokset toimitetaan perjantaihin 4.9.2015 mennessä joko Kameraseuraan tai postitse osoitteeseen Kameraseura ry Lastenkodinkuja 1, 00180 Helsinki.

Lokakuu 2015

Tiistaina 13.10.2015 klo 18.00.  Kuukausikokouksen vierailija on Jussi Aalto, aiheenaan ”Kunhan näppäilen”. Valokuvakilpailu kuvatiedostoille. Kilpailussa noudatetaan Kameraseuran normaaleja kilpailuohjeita. Kilpailukuvat tulee toimittaa sähköpostilla osoitteeseen kuukausikokous.kilpailu@gmail.com viimeistään perjantaina 9.10.2015 klo 18.00.

 Marraskuu 2015

Kutsu Kameraseura ry:n vaalikokoukseen tiistaina 10.11.2015 klo 18.00 Vaalikokous, käsitellään sääntömääräiset asiat: – Esitellään ja hyväksytään tulevan kalenterivuoden toimintasuunnitelma ja talousarvio. – Valitaan puheenjohtaja vuodelle 2016 ja hallituksen jäsenet erovuoroisten (Havumäki, Kelokari, Sorva) tilalle. – Valitaan 1-2 tilintarkastajaa ja 1-2 varatilintarkastajaa sekä tarvittaessa toiminnantarkastaja ja hänelle varatoiminnantarkastaja – Määrätään sääntöjen 5 §:n mukaiset seuraavan toimintavuoden jäsenmaksut ja uusien jäsenten liittymismaksut, yhdistyksen tilojen ja laitteiden käyttömaksut, tilintarkastajien ja hallituksen jäsenten sekä muiden luottamushenkilöiden palkkiot. – Hallitukselle ei ole esitetty muita asioita käsiteltäväksi.

Keskustelua ajankohtaisista asioista. Kahvi. Suurpalkintokilpailun voittajan julkistus. Vedokset toimitetaan perjantaihin 6.11.2015 klo 18.00 mennessä joko Kameraseuraan tai postitse osoitteeseen Kameraseura ry, Lastenkodinkuja 1, 00180 Helsinki, niin, että kuvat ovat perillä 6.11.2015 klo 18.00 mennessä. Kilpailussa noudatetaan Kameraseuran kilpailuohjeita. Kilpailuun osallistutaan yhdellä viiden vedoksen kokoelmalla, joka ei ole kuvasarja. Kuvien tulee ilmentää kuvaajan monipuolista valokuvauksen osaamista. Myös aiemmin seuran muissa kuin Suurpalkintokilpailuissa palkituilla tai pisteitä saaneilla kuvilla voi kilpailla.

 

Kaikki artikkelit