Näkeminen – kokeminen – jakaminen. Jokainen on fiilisfotari!
”Suoraan sanoen jotkut asiat innostavat ja toiset taas eivät. Yht’äkkiä haltioituu. Sellaista elämä on.” –dokumentista Cartier-Bresson, elokuvan uudistaja.

Fiilisfotarit kokoontuvat kunkin kuukauden ensimmäisenä tiistaina klo 18
Kameraseuralla Eerikinkatu 46:ssa, 00180 Helsinki ellei muuta ilmoiteta.
Tapaamisiin ei tarvitse ilmoittautua etukäteen, ellei sitä ole ohjelmassa nimenomaan pyydetty.

Ke 7.3.2018 klo 18: Miltä maailma näyttää neulanreiän läpi kuvattuna
Huom. Poikkeava viikonpäivä!
Kuva: Saija Piiroinen ”Koli”

Maaliskuun kerhoillassa Fiilisfotarien uusin vetäjä Saija Piiroinen kertoo neulanreikäkuvauksesta ja esittää omatekoisilla neulanreikäkameroilla otettuja kuviaan.

Neulanreikäkuvaus on valokuvausta yksinkertaisimmillaan. Kamera on laatikko, camera obscura, jonka sivuun tehdyn pienen reiän lävitse valo kulkee muodostaen kuvan laatikon takapinnalle.

Mustavalkoista teemaa jatkaen tuo mukaan tikulla omia mustavalkoisia kuviasi sekä kuvien värilliset versiot! Keskustellaan yhdessä kuinka mustavalkoisuus vaikuttaa kuvan tunnelmaan ja mitä ajatuksia kuvien kaksi eri versiota herättävät. Max. 4 mv-värikuvaparia/osallistuja.

 

Kevään 2018 tulevat kerhoillat:
Ti 3.4
Ke 2.5

Menneiden kerhoiltojen ohjelmat löytyvät omalta sivultaan.

Kerhonvetäjät:
Mauno Pesonen
Tiina Hyvönen
Sohvi Hellsten

Saija Piiroinen – Uusin vetäjämme, tervetuloa mukaan remmiin!

fiilisfotarit (at) kameraseura.fi

Tiedotukseen käytetään tämän sivun lisäksi Fiilisfotareiden Facebook-ryhmää.

Kaikki artikkelit