Helmikuun Fiilisfotarit: Valoa ja varjoja

Yli- tai alivalotus tekee valokuvasta epäonnistuneen. Vai tekeekö?

Kirpeänä helmikuun iltana Fiilisfotarit kokoontui analysoimaan valon ja varjon käyttöä tehokeinona valokuvassa. Tällä kerralla kerholaiset saivat tuoda itse teemaan sopivia kuvia yhdessä katsottavaksi. Valon ja varjon teema oli inspiroinutkin osallistujia ilahduttavassa määrin, tarkasteltavana oli paljon kuvia. Kerholaisten kuvissa valoa ja varjoa tarkasteltiin esimerkiksi maisemissa, katukuvauksessa, asetelmissa ja muotokuvauksessa. Rohkeimmat kerholaiset olivat kokeilleet teoksissaan myös tahallista yli- tai alivalotusta. Kuvat herättivät paljon keskustelua, etenkin ne joissa valotus ei tapahtunut perinteisten sääntöjen mukaan. Onko esimerkiksi ylivalottunut ja kameran liikkeestä epätarkaksi mennyt kuva merestä lopulta kuitenkin epäonnistunut, vai voiko tällaisen vahingon kautta syntyneen kuvan avulla sanoa jotain uutta maailmasta? Lisäksi konventioista poikkeavilla valotusratkaisuilla voi muotoilla sitä, kuinka ympäröivää todellisuutta kuvissaan esittää. Ilta osoitti ainakin sen, että valossa ja varjossa riittää inspiroitumista loputtomiin, ovathan ne valokuvan raaka-ainetta.

Tapahtumatiedot
Alkaa: 06.02.2018 - 18:00
Loppuu: 06.02.2018 - 20:00

Tapahtumapaikka
Kamera-galleria
Kaapelitehdas, Tallberginkatu 1 B, 4. krs
00180 Helsinki