Naturan 2016 tapaamisten muistiot

10.12.2016 Kuvausretki Haltian Luontokeskukseen

Natura teki yhteisen kuvausretken Lauantaikameroiden ja Maisemakuvaajien kanssa Nuuksiossa sijaitsevaan Haltian Luontokeskukseen. Vaikka joulukuu olikin alkanut hyvin pilvisenä, oli tilauksemme otettu vastaan ja meitä suosittiin aurinkoisella pakkassäällä. Haltiaan löysi paikalle 15 luontokuvauksesta kiinnostunutta. Aloitimme sisätiloista eli kävimme tutustumassa Haltian perusnäyttelyyn sekä valokuvanäyttelyyn Sixty chicks and wild pics. Naisluontokuvaajien kuvia oli Suomesta, Ruotsista ja Norjasta yhteensä 60 kpl. Museokortilla pääsi kätevästi ilmaiseksi sisään.

Näyttelyiden jälkeen ryhmämme hajaantui Haltian alueelle kuvailemaan kukin mieleiseensä paikkaan. Osa meni rannalle ja jäälle, jossa monet retkiluistelijat olivat ulkoilemassa. Toiset kapusivat kilometrin parin päässä sijaitsevalle näköalapaikalle kuvaamaan auringonlaskua. Auringon laskettua osa meistä meni vielä Haltia kahvilaan lämmittelemään ja tankkaamaan. Palaute osanottajilta oli positiivinen ja toivottiin, että jatkossakin voisimme tehdä joskus kuvausretkiä. Palaute otetaan huomioon.

22.11.2016 Sanna Kannisto / Vuoden luonto- ja ympäristökuvaajakilpailu

Vieraaksemme saapui valokuvataiteilija Sanna Kannisto. Hän on tullut tunnetuksi taideluontokuvistaan, joissa on kuvattuna niin trooppisia eläimiä kuin kotimaisia lintujakin. Sanna on kuvannut monet kuvansa liikuteltavassa pienessä kenttästudiossaan. Kuvat ovat sekä dokumentaarisia että lavastettuja. Siis hyvin erilaisia kuin perinteinen käsityksemme luontokuvista on. Saimme siis tilaisuuden tutustua hyvin toisenlaiseen luontokuvaukseen.

Sannaa kiehtoo ja hän on kiinnostunut ihmisen merkeistä luonnossa ja siitä, miten ihmisellä on halu hallita luontoa. Ne ovat pääosissa monissa hänen kuvissaan. Lähtökohta kuvaamisessa hänelle on, että valokuva ei saa asettaa rajoituksia vaan antaa mahdollisuuksia. Keväästä 2015 alkaen Sanna on tehnyt yhteistyötä Hangon lintuasemalla lintujen rengastajien kanssa. Hän on saanut rengastettavat linnut kuvattavakseen ennen niiden vapauttamista. Lintuja ei saa pitää kiinniotettuina yli puolta tuntia, joten kuvaamiseen ei ole ollut aikaa kuin 10 – 20 minuuttia per lintu. Kuvaaminen tehtiin lintujen ehdoilla eli jos lintu ei suostunut istumaan kenttästudiossa olevaan oksaan vaan lenteli ympäriinsä, Sanna vapautti linnun. Seuraava näyttely hänellä on vuoden päästä Ateneumissa.

Sanna Kanniston kotisivut

Tilaisuuden alussa paikalla olleille kerrottiin Naturan tulevista muutoksista. Joulukuussa tehdään kuvausretki yhdessä Lauantaikameroiden kanssa Haltian Luontokeskukseen. Tammikuun kilpailussa saa kilpailukuvia käsitellä kuvankäsittelyllä niin paljon kuin haluaan. Helmikuussa ei ole kilpailua ollenkaan vaan pidetään ns. rakentavan kritiikin ilta. Tarkoitus on, että mahdollisimman moni kuviaan tuonut saisi ainakin jostain kuvasta rakentavaa palautetta. Kommentteja tai kritiikkiä tulevista muutoksista ei ainakaan itse tilaisuudessa suuremmin esitetty. Iltaa oli viettämässä 26 luontokuvauksesta kiinnostunutta henkilöä.

Vuoden luonto- ja ympäristökuvaajakilpailu

Kaikkiaan 11 kuvaajaa oli osallistunut 5 kuvan kokoelmilla kilpailuun. Kilpailun tuomarina toimi Sanna Kannisto. Hän totesi, että kaikissa kokoelmissa oli yksittäisiä todella hyviä kuvia, mutta vain kolmessa neljässä kokoelmassa kaikki kuvat olivat tasaisen tasokkaita. Voittajan valinta oli siis hyvin pienestä kiinni.

Vuoden 2016 luonto- ja ympäristökuvaaja:
Jussi Jyvälahti

Kilpailun paras yksittäinen kuva:
Herkkuhetki” – kuvaaja Iiris Niemi

Onnea Jussille ja Iirikselle sekä kiitos kaikille kilpailuun osallistuneille kuvaajille. Kiitos myös vieraallemme Sannalle, joka avasi näkemään luontokuvausta hieman erilaisesta näkökulmasta.

25.10.2016 Lumo-luontokuvauslehti / Hilin muistokilpailu kuvasarjoille

Illan vieraaksi oli saapunut Lumo-luontokuvauslehden toimittaja Jukka Palm. Jukalla on hyvin monipuolinen ammatillinen osaaminen. Luontokuvaajan toimen ohella hän työskentelee arkeologina, journalistina, kustantajana sekä erä- ja luonto-oppaana. Luontokuvauksen hän aloitti vuonna 1980. Jukan suosikkikuvauskohteita ovat herpit eli matelijat ja sammakkoeläimet. Ennen Lumo-lehden perustamista hän työskenteli toimittajana Luontokuva-lehdessä.

Nyt hän oli saapunut esittelemään 25 paikalle saapuneelle luontokuvausharrastajalle Lumo-luontokuvauslehteä. Jukka oli perustamassa lehteä yhdessä Raisa Tasannon kanssa keväällä 2015. Lumo ilmestyy 6 kertaa vuodessa ja nyt sitä on ilmestynyt 11 yli sata sivuista numeroa. Lumossa annetaan reilusti tilaa upeille luontokuville. Kuvat ovat suuria ja useat koko aukeaman kokoisia. Kiinnostavia kuvaajia ja kuva-aiheita löytyy ympäri maailmaa. Vakituisina avustajina lehdessä toimivat mm. Lassi Rautiainen, Jouni Klinga, Markus Varesvuo sekä tänä vuonna Vuoden luontokuvankilpailun nuortensarjan voittanut Lasse Kurkela.

Tilaisuuden alussa Jukka tiedusteli kuinka moni paikalla olevista tilaa Lumo-lehteä. Yksi käsi nousi pystyyn. Tilaisuuden päätyttyä kysyttiin samaa ja tilaajien määrä oli viisinkertaistunut. Kahvitauolla kun sai tutustua Jukan tuomiin näytekappaleisiin ja tarttua hänen antamaan hyvään tilaustarjoukseen. Natura kiittää Jukkaa mielenkiintoisesta illasta ja esityksestä sekä kilpailun tuomaroinista.

Hilin muistokilpailu kuvasarjoille

9 kuvaajaa oli päättänyt osallistua perinteikkääseen Hili Raviniemen muistokilpailuun. Kilpailuun sai osallistua enintään kahdella luonto- ja ympäristöaiheisella vähintään kolmen kuvan sarjalla. Kuvasarjoja oli saapunut yhteensä 15 kappaletta. Kilpailun tuomarina toimi illan vieras Jukka Palm. Hän kommentoi ja antoi opettavaista palautetta jokaisesta kilpailuun lähetetystä kuvasarjasta sekä joistain yksittäisistäkin kuvista. Mm. käsite ”kill your darling” tuli tutuksi, kun Jukka kommentoi, että tiivistetympi kuvasarja toimii paremmin kuin liian pitkä. Kuvasarjasta pitää kyetä poistamaan itselle rakkaita kuvia, jos niillä ei ole riittävää arvoa kuvasarjassa.

Kilpailussa palkittiin seuraavat kuvaajat ja kuvasarjat:
Voittaja: Paula Lehtimäki kuvasarjalla ”Menen hetkeksi pois
2. sija: Juhani Visavuori kuvasarjalla ”Perhonen ja kukka
3. sija: Tiina Lähteenmäki kuvasarjalla ”Hungry chicks

Jukka jakoi myös kaksi kunniamainintaa:
Kunniamaininta: Iiris Niemi kuvasarjalla ”Vaahtera
Kunniamaininta: Paula Lehtimäki kuvasarjalla ”Talvi

Onnittelut kaikille palkituille ja kunniamaininnan saaneille! Kiitos myös muille kilpailuun osallistuneille kuvaajille.

27.9.2016 Keskusteltiin Naturan tulevaisuudesta / Peruskuvakilpailu

Koska Naturan aiemmilla vetäjillä (Jari, Jussi ja Tino) ei ole mahdollisuuksia jatkaa vetäjätiimissä, valittiin uudet vetäjät. Onneksi löytyi uusia innokkaita vetäjiä. Uusi vetäjätiimi on Antti Tassberg, Ari Komulainen, Iiris Niemi, Juhani Aittamaa ja Risto Ranta. Jari Mankinen avustaa syksyn 2016. Näin on siis hyvin turvattu se, että Naturan toiminta jatkuu ja kehittyy! Kokouksessa keskusteltiin vilkkaasti myös siitä mitä toiminnassa pitää säilyttää (luontokuvaus keskiössä) ja mitä vetäjätiimi voisi harkita muutettavaksi.

Kuvakilpailu järjestettiin pöytäkilpailuna digitiedostoille

Kilpailu järjestettiin pöytäkilpailuna kuvatiedostoille ja siihen osallistui kahdeksan kuvaajaa yhteensä 22 kuvalla tai kuvaparilla. Voittajakolmikko erottui selkeästi muuten tasaisen hyvistä kuvista/kuvapareista. Kilpailun voitti Vesa Jakkula kuvalla Primadonna, toiseksi tuli Vesan kuva Kesäyö ja kolmanneksi Paula Lehtimäen kuva Aamuhelmet. Onnittelut voittajille ja kiitos kaikille kilpailuun osallistuneille!

26.4.2016 Antti Koli / Kuvaparikilpailu

Illan vieras luontokuvaaja ja tietokirjailija, biologi Antti Koli  kertoi tuoreimman kirjansa ”Suomen matelijat ja sammakkoeläimet” (Metsäkustannus) tekemisestä ja esitteli kirjan lisäksi kuviaan matelijoista ja sammakoista. Antti antoi erinomaisia vinkkejä näiden eläinten kuvaamiseen sekä vastasi kameraseuralaisten kysymyksiin.

Kilpailuna oli kuvaparikilpailu kuvatiedostoille. Kilpailukuvien arvostelija Antti Koli antoi hyvää palautetta osallistuneista kuvapareista. Antti valitsi samanarvoisina kolme palkittua kuvaparia: Juhani Visavuoren kuvaparit Krokomerileijona ja Palmun lehdet sekä Paula Lehtimäen Aisankannattaja (aka. Vastuu painaa suurperheellistä). Kilpailuun osallistui kuusi kuvaajaa yhteensä kymmenellä kuvaparilla.

Naturan huhtikuun kokoukseen osallistui 14 henkilöä. Kiitos Antille ja iltaan osallistuneille jäsenille.

22.3.2016 Kansainvälisten kilpailuiden parhaimmistoa / Haastekilpailu

Esa Mälkönen esitteli haastekilpailun tuomaroinnin jälkeen kattavan joukon eri kansaivälisissä luontokuvakilpailuissa menestyneitä useiden eri kuvaajien valokuvia. Joukossa oli suomalaistenkin kuvaajien kuvia, mutta suomalaisen luontokuvauksen korkean tason huomioiden voisi olla enemmänkin. Esa kannusti meitä osallistumaan aktiivisemmin kansainvälisiinkin kilpailuihin.

Maaliskuun kokoukseen osallistui yhteensä 25 henkilöä viidestä eri kameraseurasta.

Haastekilpailu

Haastekilpailuun oli kutsuttu seuraavat kameraseurat: Kameraseura (KS), Amatörfotografklubben i Helsingfors (AFK), Hyvinkään Kameraseura (HK), Kara-Kamerat (KK), Laajasalon Valokuvaajat (LV), Olarin Kamerat (OK), Soukan Kamerat (SK), Tapiolan Kamerakerho (TK), Vantaan Fotokerho (VFK) ja Vihdin Kameraseura (VKS).

Vuoden 2016 haastekilpailun teemana oli ”Vastakohdat”. Kuvat tuomaroi illan vieras, luontokuvauksen konkari Esa Mälkönen. Teema todettiin vaikeaksi ja tuomari totesikin useiden kuvien kohdalla, että ”hieno kuva, mutta valittua teemaa on vaikea löytää kuvasta (tai kuvaparista)”.

Haastekilpailun voitto jaettiinTapiolan Kamerakerhon ja Kameraseuran kesken, kolmenneksi tuli Vihdin Kameraseura. Kilpailun parhaaksi kuvaksi tuomari arvioi Juha Ahvenharjun (VKS) kuvan ”Kohti syksyä”. Yksittäisistä kuvaajista Pekka Lammela (TK) keräsi kahdella kuvallaan yhteensä 11 pistettä.

Seura Pisteet
KS   Kameraseura 13
TK  Tapiolan Kamerakerho 13
VKS Vihdin Kameraseura 10
LV  Laajasalon Valokuvaajat 9
VFK Vantaan Fotokerho 6
KK  Kara-Kamerat 4
AFK Amatörfotografklubben i Helsingfors 0
Kuvan nimi Kuvaaja Seura Sijoitus
1-10
Pisteet
1-10
Kohti syksyä Juha Ahvenharju VKS 1 10
fiktio-fakta Paula Lehtimäki LV 2 9
Rantakukka Pekka Lammela TK 3 8
Voittaja ja hävinnyt Eero Hauta-aho KS 4 7
Bon Apetit Tapio Kihlberg VFK 5 6
Parisuhdekoukeroita Tiina Lähteenmäki KS 6 5
Piikikkäät sydämelliset terveiset Seija Orenius KK 7 4
Pisara haavanlehdellä Pekka Lammela TKK 8 3
Tyttö ja poika Pekka Lehtonen TKK 9 2
Biitsillä Vesa Jakkula KS 10 1

Seuraavan vuoden haastekilpailun teemaksi sovittiin vilkkaan keskustelun päätteeksi ”Vuodenaika”. Kiitos kaikille kilpailuun osallistujineille ja Esa Mälköselle hyvistä kommenteista. Onnittelut voittajille!

23.2.2016 Jari Mankinen / Peruskuvakilpailu

Jari Mankinen esitteli luontokuviaan, mukaan lukien maisemakuvia (linkki kuvaesitykseen).

Kilpailuna oli peruskilpailu kuvatiedostoille ja kuvat tuomitsi Hemmo Ristimäki. Kilpailun voitti Eero Hauta-aho kuvalla Suu auki, toiseksi tuli Vesa Jakkula kuvallaan Kevättalvi Kiilopäällä, kolmennen sijan sekä kunniamaininnan sai Eero Hauta-aho kuvillaan Uivelot ja Orava pahkalla. Onnea voittajille ja kiitos tuomarille ja kilpailuun osallistuneille.

Naturan kokoukseen osallistui 29 henkilöä.

26.1.2016 Peruskuvakilpailu

Vuoden ensimmäinen Naturan kokous pidettiin tiistai-iltana 26.1.2016.
Kilpailuna oli Peruskilpailu kuvatiedostoille, ja kuvat tuomitsi troikka Tino Castelli, Hartti Ahola ja Jari Mankinen. Kilpailussa noin kymmenen kuvaa olivat tasaväkisinä finaalissa, joista palkittiin seuraavat kuvat:
1. Antti Tassberg, Sundogs (3 pistettä)
2. Vesa Jakkula, Taviokuurnan lounas (2 pistettä)
3. Eero Hauta-aho, Isolepinkäinen (1 piste)
Kunniamaininnan ansaitsivat Vesa Jakkulan kuva Strateginen väistö ja Eero Hauta-ahon kuva Haarapääsky.

Onnittelut voittajille ja kiitos osallistumisesta kokoukseen ja kilpailuun!
Kokoukseen osallistui 16 henkilöä.